lauantai 26. heinäkuuta 2014

Cherrys Cup - NOME-B ALO-koe

Nyt se viimein on tapahtunut!
Jouni osallistui Oton kanssa NOME-B-kokeeseen Lappeenrannassa. 

Harmitukseksi itse en päässyt lähtemään mukaan, koska en viitsinyt lähteä kokeilemaan Tuukan hermoja veden äärelle.. Ja muiden kilpailijoiden tietysti.

Tulokseksi tuli ALO-0. Vissiinkin pienestä oli tulos jäänyt kiinni. Mutta esiin tuli ongelma, joillaista emme uskoneet Oton kanssa IKINÄ tulevan; Otto ei irtaantunut hakuruutuun! 

Tässä koeselostus:

HAKU: 
Koiraa ei saada toistuvista yrityksistä huolimatta irtaantumaan riittävästi alueelle, jotta siihen saataisiin tehoja. Haku jää tehottomaksi.

OHJATTAVUUS: 
Ottaa hyvin osoitetun linjan ja pitää sen koko tehtävän ajan. Tehtävä suoriutuu vaivattomasti.

PAIKALLISTAMISKYKY: 
1. markkeeraus: Havaitsee heiton hyvin ja noutaa sen määrätietoisesti. 
2. markkeeraus: Havaitsee molemmat heitot hyvin. Noutaa viimeiseksi heitetyn nopeasti ja suoraviivaisesti, valitettavasti ensimmäisenä heitetty unohtuu.

RIISTAN KÄSITTELY: 
Pudottelee osan riistoista ohjaajan jalkoihin.

MUUT OMINAISUUDET: 
Pysyy melko hyvin laukausten aikana paikallaan.

YLEISVAIKUTELMA: 
Nuori metsästyskoira, joka suorittaa hyvän ohjaus- ja ykkösmarkkeeraustehtävän.
Tänään se valitettavasti epäonnistuu 2.markkeerauksessa sekä sen puutteet haussa pudottavat sen tänään palkintosijoilta. 

Sellainen tapaus tällä kertaa. Mutta Jounille jäi hyvä mieli ja aikoo mennä Oton kanssa toistekin kokeisiin!

-t-

maanantai 21. heinäkuuta 2014

kesämeininkiä

Nyt vain kuvasaastetta. Ei tarinointia. 


pitkillä hiekoilla




Vaarin mökin villieläimiä ;)


Kumiveneen viimeinen koettelemus 

iskän kanssa kotona

uusi kulkupeli

kesän parasta antia


vihdoin jotakin kukkii tällä tontilla!!
Tuukalla oli 1-vuotissyntymäpäivätkin tässä eräänä lauantaina.



ei niin kaunis, mutta makoisa itsetehty kakku

tilauksesta tein myös hopeatoffee-mokkakakun



Sellaiset kekkerit, mukavasti vieraita. Ei kuitenkaan lähellekään niin paljon kuin kutsuttiin :/


Prismasta löytyi tällainen ruukku terassille. 



Tällaisen trinsessan synttäreillä kävimme Klamilassa
Jouni pelaa Pimun kanssa


Dana tunki syliin


Tira


Sellaista täällä taas. Varmaan sunnuntaina lisää tarinaa, kunhan kokeessa kävijät kotiutuvat. Harmi kun en itse pääse mukaan kokeisiin, mutten viitsi Tuukan kanssa sinne lähteä enkä usko että saadaan Tukesta mihinkään siksi aikaa hoitoon. Jounin vanhemmatkin ovat nyt Turkissa vielä. 

-tiina-

maanantai 7. heinäkuuta 2014

The Teranssi!

Öljyä ja sisustusta vaille valamis!


maanantain tilanne



palju on osittain upotettu

vielä on siivottavaa 
ja pihanpuolella laitettavaa

joku ihme tauti iskenyt marjapensaaseen?




ihan itse kiipeän!


-t-