Treeneissä ollaan Oton kanssa käyty. Siis hallilla tottistelemassa, erilaisin tuloksin.
Ilmoittauduttiin myös ensimmäisiin TOKO-kokeisiin ja erilaisiin koulutuksiin on tullut ilmoittauduttua (toki enimmäkseen ne on sellaisia, jotka olen myös itse järjestänyt).
Koekalenteria on tullut selattua jonkun verran.
Tuukan kanssa olen käynyt katsomassa Haminan Teinisirkuksen tammikuun esitystä, jonka esiintyjät olivat itse kehittäneet. Oli todella mahtava esitys!
Ollaan käyty myös Karhulassa Kumparepuistossa mäenlaskussa, kun hetkenverran oli luntakin! Video on kuvattu kännykällä.
Pari kertaa ollaan käyty katsomassa ystäväni koiranpentuja Metsäkylässä. Tollerinpentuja. Ja pentukuume kasvaa. Huono kuvanlaatu, kuvattu kännykällä tämäkin.
Sain varattua Tuukalle ajan ratsastukseen, pitkästä aikaa. Yli vuosi on edellisestä kerrasta aikaa, vakituiseen harrastamiseen ei aika ja motivaatio riitä. Mutta epäsäännöllisen säännölliseen harrastamiseen varmastikin.
Iloinen yllätys lapselle oli, kun ratsastuskamuna olikin vanha tuttu Pilli. On Hennalta lainassa tuolla Sivatissa asustavalle Suville. Ihana yllätys.
vähän ravia |
Mutta ihan kiva kuukausi. Tyhmää sairastelua jonkunverran..
-tiina-