Niin paljon ollaan tehty ettei edes kaikkea meinaa muistaa 😀
Käytiin merirosvoristeilyllä. Aivan äärettömän mahtava keli sattuikin sille päivälle! Kaupasta kylmälaukkuun evästä mukaan ja eikun matkaan.
Matkaan kuului kyydit saarelle, lapsille yhteisleikkejä, aarteenetsintää ja grillausmahdollisuus. Kyllä kävi tällainenkin monen lapsen psyykkeelle; itkuja kuului useammaltakin kun asiat kävivät vähän tunteisiin.
Pitänee lähteä uudestaankin.
Yksi viikonloppu lähdettiin Pohjois-Kymenlaakson kierrokselle. Koska bongasin että Laurilan strutsitilalla on ollut edellisellä viikolla teurastut, niin sinnehän oli päästävä ostoksille.
Samalla reissulla käytiin Mustilan Viinipuodissa Elimäellä ja Olgan Farmilla.
Hurja helle kaikille elukoille, joten ei niistä kamalasti päässyt nauttimaan. Varjoissa pyrkivät olemaan.
Viimein päästiin myös käymään Oulussa ja Iissä.
Jounin on pitänyt päästä käymään pääkonttorilla ja nyt siihen löytyi hyvä syykin, joten eikun matkaan.
Hotellihuone varattiin hotelli Lasaretista, varavuoteella ja koiran kanssa yövyttäväksi. Otto lähti mukaan, Kuisma jäi Jounin vanhempien tykö.
Torstaina aamusta autoon tavarat ja menoksi. Pysähdys Jyväskylässä, Jouni kävi Rautpohjassa hakemassa uuden kannettavan tietokoneen ja me jäätiin leikkipuistoon leikkimään. Meille tuli seuraksi yksi Jyväskylään muuttanut ystävä.
Kuudelta illalla oltiin perillä Oulussa. Piti tavata useampiakin Oton sisaruksia hotellin läheisessä koirapuistossa, mutta kaikille tuli esteitä. Käytiin tutustumassa puistoalueeseen porukalla ja mentiin hotellin ravintolaan, Virtaan, syömään.
Oton elämän ensimmäinen koirapuistokäynti |
Ruoan jälkeen minä kävin vielä pienellä iltakävelyllä Oton kanssa lähialueella.
Kyllä joutuu ihmettelemään, miten muut kaupungit ovat osanneet ottaa haltuun tuon vesielementin kaupunkilaisia ja ulkopaikkakuntalaisia houkuttelemaan. Älyttömän hieno puistoalue tuokin, lohiportaineen, leikkipuistoineen ja grillipaikkoineen.
Perjantaina olikin aamusta heti ukkosta. Aamupalan jälkeen Jouni lähti konttorille ja me jäätiin odottamaan Iinaa ja poikia meittiä hakemaan.
Ukkosen vuoksi peruttiin aamuinen vauhtipuistokäynti, vietiin Otto hoitoon Iinan vanhemmille ja painuttiin Tietomaahan. Siitä lounaalle Tubaan, ihan mahtava lounaspaikka ja aivan tupaten täynnä. Otto völjyyn ja sinne Vauhtipuistoon.
Vauhtipuisto on pienemmille mukeloille suunnattu huvipuisto, ilmaisella sisäänpääsyllä ja järkevänhintaisilla rannekkeilla. Tykkäsin kovasti, etenkin kun sateiden jälkeen siellä ei ollut kamalasti porukkaa vielä.
Otto vokotteli työntekijöitä Vauhtipuistossa |
Vauhtipuistosta Jouni tuli meittiä hakemaan. Käytiin vähän ruokakaupoissa ja ALKOssa ennenkö lähdettiin ajamaan Iihin Iinalle ja Markolle. Pikapysähdyksen jälkeen mentiin heidän mökilleen saareen, jonne me majoituttiin kahdeksi yöksi.
Perjantaina heillä oli mukana Elli parsoni. Varsinainen outolintu, lauantaina Oton velipoika Sulo ja sunnuntaina jälleen Elli. Me uitiin, oltiin, syötiin.
Oisko tää ollu ny se Oton valiokakku/kuohari kasvattajan kanssa? |
ämpärileikit |
Otto ei oo varmaan elämänsä aikana uinut näin paljon mitä tuolla viikonloppuna, osasivat veljensä kanssa olla yllättävänkin hienosti vapaana samassa tilassa ja sai juosta ihan niin paljon kuin halusi. Oiskohan halunnu kotiin tullakaan?
Tuukka oli pikkumieheksi mielettömän reipas ja hyväkäytöksinen. Kumpaankaan suuntaan ajaessa ei käytetty tablettia viihdykkeenä vaan herra pulputti (etenkin takastullessa) takapenkillä hurjasti juttuja. Hienosti osasi ottaa huomioon nuoremmat pojat leikeissä ja ehkä vähän opetti isomman pojan juttuja, etenkin Esalle. Huipputyyppi.
Kuisma ei kuulemma olisi halunnut kotiutua Jounin vanhempien mökiltä eilen laisinkaan. On viettänyt siellä eläkelomaa töpsötellen ja osallistuen asioihin. Ihanaa että sekin pääsi mökkilomalle ja kaikki osallistujat (vissiin) osasivat siellä nauttia elämästä.
Oton kanssa on tullut treenattua hävyttömän vähän.
Huomenna alkaa TOKO-koulutukset. Meillä oli jo aloituspalaveri, joka nostatti uskoa ja toivoa etenemisestä näissä asioissa. Kiitos jo nyt Milla ja Sanna.
Lauantaina olisi taas TOKO-koe, Kotkassa.
Tänään ilmoittauduin Kaakon Noutajakoirayhdistyksen MEJÄ-mestaruuskokeeseen elokuun lopulla. Toivottavasti päästään mukaan.
Tuukalla alkaa maanantaina sirkuskoulu. Uimaseurasta on tullut jo tiedotetta, toivotaan että mahdutaan torstain ryhmistä johonkin mukaan.
Ensi viikko taas lomaillaan Stugen kanssa. Ajatuksena on, josko lähdettäisiin mökille lauantaina kokeen jälkeen ja palailisi maanantaina kotiin että ehtii sirkuskouluun. Sitten olisi TOKO-koulutuksia ja jos ehtisi sinne Tykkimäkeenkin käymään.
-tiina-