lauantai 28. helmikuuta 2015

laskiaisriehaa ja muuta

Käytiin laskiaissunnuntaina Kotkassa Meriniemessä laskiaistapahtumassa. Tuukan kanssa päästiin Jore-landseerin kyytiin ja Tuukka vielä ratsastamaan Pillin kanssa. Oli mukava päiväretki.


Kotona pyrin joka päivä tekemään edes vähän koirien kanssa. Toki enemmän Oton kanssa. Leikkimistä olen vähentänyt, koska olemme menossa Porvooseen motivointisemmaan. Siellä ehkä minä opin leikkimään ja vaatimaan lelun kanssa. Ehkä sen jälkeen mustelmat minussa vähenevät ja homma etenee vauhdilla. 



Hieno sikariote :)


Viime viikonloppuna juhlimme Jounin 40 vuotista elämäntaivalta. 
Vuokrattuna oli Vimpasaaren lepola, johon me kaksi ja Sihvolat jäivät yöksi. Minä leivoin makeat kakkuset, Jounin äiti teki voileipäkakut ja myöhäisillaksi oli vielä kaksi suolaista piirakkaa ja parit salaatit tarjolla. Pidin kaksi päivää vapaata töistä että ehdin kauppailla sekä valmistaa kaiken. 
Lahjoiksi hankimme porukalla lahjakortin Peten tatuointiliikkeeseen, yhteensä 360 euroa ja mönkijän. Toivat ihmiset siitä huolimatta lahjuksia. 

lahjapöytä




sisarukset

kuplajuomaa

muuta janojuomaa

kolme sukupolvea



Hauskaa oli. Kiitoksia vieraille! 

Nyt tässä odotellaan kevään etenemistä ja ja ja..

-tiina-

torstai 12. helmikuuta 2015

nautitaan talvesta!


7.2 lauantaina vietimme talviriehaa hakuryhmän kanssa yhden ryhmäläisen mökillä Kultaalla. Heillä on siellä metsään tehty noin kilometrin mittainen rata, jossa osa vedätti koiriaan ja loput hurjasteli tiellä. 
Vetomateriaaleina oli ahkiota, kelkkaa, kicksparkkia, lasten lumilautaa ja minisukset. Osa koirista kun veti ensimmäistä kertaa, käytettiin vieheenä moottorikelkan kyydissä omistajaa tai muuta mielenkiintoista ihmistä. 
Tai sitten vaan haluttiin kuvata koiran menoa, kuten Oton kanssa :)






Tuukkaa jännitti moottorikelkka





Jounikin pääsi ajamaan kelkkaa ensimmäistä kertaa!


Tyrni rakastaa 








tulevat hakuharrastajat Joren kyydissä



Ihanainen hakuryhmämme ja tiimin vahvin vetokoira
Seuraavana päivänä suuntasimme Jounin vanhempien mökille juoksuttamaan koiria ja laskemaan Stigalla. Oli "hieman" tuulinen päivä, mutta se ei menoa haitannut..













Koirat rakastaa mummia 



Kotimatkalla alkoi aurinko laskemaan





Onneksi kuitenkin se kevät keikkuen tulevi ja plussalla on kelit olleet, aurinko on paistanut. Tosin voisi se paistaa viikonloppuisinkin eikä vain arkipäivinä silloin kun minä olen töissä..  
Kevät tietää myös luentoja ja koulutuksia. Ja niitähän alkaa kalenteri olla täynnä jo.

-tiina-