lauantai 20. huhtikuuta 2019

ulkotreenikausi alkanut!

Mahtavuutta. Kentät alkaa olla sulat ja treenit voi siirtää ULOS!

Kävin Taren kanssa treenaamassa vähän kovan alustan jälkeä yhden rajamiehen kanssa Lelussa.
Tehokkaassa häiriössä (lapsia leikkimässä ympärillä) pikkumies nuuskutti varsin pätevästi. Kuvia on vain Akin Lolasta. 







Keskiviikko TOKOt siirtyivät myös Simonkadulle ja aikaistuivat tunnilla. Ihanaa!






Sirin Masi 
Iso aivohiki


Katjan Jerry


Marjan Hopi

Helin Rosmo


Yleensä mulla on Tarekin mukana treeneissä ja teen pienet treenit sen kanssa ennen kotiinlähtöä. Kivasti keskittyy minuun, vasta luvan saatuaan meni muiden luokse. Joka onkin se mihin haluan kiinnittää erityistä huomiota. Ensin Minä, sitten vasta muut.
Toki asiaa helpottaa pikkuherran luonne, joka ei ole ihmissosiaalisin. 





Eilen oltiin Tuusulassa pentutreffeillä Taren muun pesueen kera, sekä muutama setämies oli mukana myös.
Olivat kyllä samanlaisia kakaroita, jokainen pöhisi alkuun kaikille ja kaikelle. Lopuksi juoksentelivat hallissa onnellisina yhdessä. Vanhemmat koirat treenasi siinä pentujen keskellä eikä kelleen käynyt mitään. Muutama pentu sai emoltaan pikkasen ärinää, kolhut olivat kuitenkin vain henkisiä.
Kuvia ei ole, ihana oli keskittyä vaan seurusteluun ja koiriin tutustumiseen.
Oli meikäläisen ekat pentuetreffit.
Juoksentelun jälkeen mentiin Tikkurilaan syöpöttelemään porukalla. Sekin oli mukavaa tutustua rauhassa muihin ja kuulla heidän koirahistoriaansa jne. 

-tiina-


sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Leuka vasten rintaa ja kohti uusia pettymyksiä

Sunnuntaitreenit loppuivat. Oli kyllä tosi hyvä porukka kasassa ja minusta saatiin koirakoita kehittymään hyvään suuntaan. 

Johannan ja tyttöjen kanssa metsäillään tasaiseen, yleensä tiistai-iltaisin.





Tarea lukuunottamatta koirat käskyn alla kun mennään tielle.




Tare tarvitsee paljon hyviä kokemuksia niin ihmisistä kuin koiristakin.
Olen nyt taipunut ja käynyt pentutreffeillä Eläintarvikeliike Onnipetissä torstaisin. Niistä ei kuvia ole, koska ovat niin vauhdikkaita siellä.
Käytiin myös Sannan, Pupin ja Retsan kanssa metsäilemässä. 











Alku on aina kamalaa pärinää ja kiukuttelua. Mutta lopulta leikki maistuu. On kyllä outo vekara. 

Pitkästä aikaa Tuukka pääsi myös ratsastamaan. 


Pesonen kurkkii kissanluukusta





Ihan ite

peruutusta


Ja joo, kypärä on ihan hullusti päässä. Muljahti jotenkin kummallisesti. Varmaan jäänyt jo pieneksi tms. Koska olimme aamun ekat, Tuukka sai tehdäkin enemmän hommia, kun Pilli piti valjastaa käyttökuntoon. Mutta oli hienoa menoa ja maltti on pikkumiehellä kasvanut homman kanssa. 


Eilen kävin myös TOKO-kokeessa Oton kanssa. Otin autoon mukaan myös Taren, jotta näkisi ihmisiä ja koiria.. Aluksi kävin ilmoittautumassa ja sitten mentiin käymään kävelyllä. Matkalla ihmiset moikkailivat koirat ja kaikki oli ihan hyvin. 
Paikkamakuuseen mentiin kahdessa ryhmässä, kun oli 10 koiraa ALO-luokassa. Otto laittoi laamailuvaihteen heti päälle ja tokalla käskyllä vasta maahan.

Käytiin perään kävely taas ja sitten autoon odottamaan omaa vuoroaan. 

Hain Oton hyvissä ajoin verryttelemään ja oleskelemaan halliin, vähän yritin viritellä koiraa. Jostain syystä jo autosta ottaessa oli vallan valkoinen hilseestä. Oli kehässä melko välttelevä ja vaisu.
Maahan ei mennyt ollenkaan, seurasi tosi kaukana ja poissaolevasti, kaukokäskyissä nuuskaisi maata eikä millään meinannut enää tulla lähellekään paikkaa (tämä kävi kolmella muullakin koiralla, joku siinä haisi pahasti), luoksetulo oli hidas (ikinä oo hidas ollut) ja tässä välissä oli kyllä lähdössä alueelta kovasti pois. Aivan kummallinen.



Eli nyt vaan iloisia treenejä ja iloisia kokeenomaisia treenejä että päästään tästä suosta ylös.
Edellisestä tuloksettomuudesta ei jäänyt paha mieli, ei tästäkään sinänsä, enemmän ihmettelevä ja hämmästelevä. Mistä johtui tämä käytös? 


Ensi viikolla onkin ohjelmaa. Maanantaina menen yhden rajamiehen kanssa kovan alustan ruutua tekemään Tarelle, jotain kivaa voisi Otollekin tehdä. Keskiviikkona on normaalit treenit. Perjantaina mennää Tuusulaan Taren pentuetapaamiseen ja Tikkurilaan syömään porukalla.


-tiina-