perjantai 30. joulukuuta 2016

viimeisiä viedään

Onpa ollut joulukuu. On ollut ihania pakkaskelejä ja sitten kamalia vesisateita. Lumista valoisuutta, peilijäisiä tietä ja vesilätäköitä. Perustalvi siis nykyaikana. 

Luistelemista päästiin kerran kokeilemaan Husun kentällä:




Oton kanssa ollaan treenattu vähän huonosti. Mutta epäsäännöllisesti ollaan käyty hallilla treenaamassa. Vähän on omassa suunnitelmallisuudessa hapuilua. Että mitä treenattaisiin ja miten. Vähän olen innostunut ajatuksesta TOKO, mutta vain vähän. Treenata pitäisi ihan erilaisella moodilla ja enemmän kuin mitä nyt tehdään. 

Alkuvuonna tehtyihin tavoitteisiin ei ylletty.

Käyttäytymiskokeessa käytiin, ei saatu tulosta. Toisaalta ihan hyvä, koska sitten sainkin leirillä hyviä ohjeita ja vinkkejä koulutukseen. Ja ne ovat tuottaneet tulosta. 
Paikkamakuu onnistuu tiimissäkin: 



FI JVA jäi saavuttamatta tänä vuonna. Mutta kaksi ykköstulosta saatiin voittajaluokasta. 

NOME-kokeisiin ei riittänyt akan rahkeet. Ei paljoakaan treenattu lajia, eikä se ehkä mahdu enää tähän meidän aikatauluun. 

Muutamia haavereita on ollut matkan varrella. Oton kanssa ollaan käyty siellä lihaskalvohieronnassa ja osteopaatilla, molemmat totesi ettei ole sellaisia vikoja etteikö voitaisi treenejä jatkaa. Tammi-helmikuussa olisi tarkoitus uusintakäynneille tarkastamaan kunto. 
Kuisma pääsi käymään myös kraniosakraalihieronnassa, tuntui tykkäävän kovin. Uudestaan pitäisi mennä. 

Tässä vähän joulutunnelmia, ennen ensi vuoden ajatuksia:





Jounin uusi tonttuhattu

Tiinan uusi tonttuhattu

Jounin vanhemmat toivat meille joulukuusen ja nätin olivat löytäneetkin.

 



Mitä sinä syöt?

Koiratkin saivat kinkkua, suoraan pöydästä ja haarukalla! 


Tänä vuonna joulupukki päästettiin sisälle asti.












Huomenna juhlitaan vuodenvaihdetta. Me ei osteta tänä vuonna raketteja, vaan mennään Kotkaan katsomaan ilotulitusta kuudelta. Kotona on tarjolla perinteisesti nakkeja ja perunasalaattia. Myös BLINIPANNUKAKKUA meinasin tehdä. 

Sitten niitä suunnitelmia ensi vuodelle. 

Edelleenkin tärkeintä on että me yhdessä Oton kanssa nautitaan treenaamisesta. Ja yhdessäolemisesta, mieluiten terveinä. 

Seuraavana on se käyttäytymiskoe suoritetaan hyväksytysti. 
Pyritään saamaan hypyt ja A-este sellaisiksi, että voidaan kokeilla PK-puolen jälkikoettakin. Eli myös maastoa tulisi treenata äärettömän tavoitteellisesti. 

FI JVA on ehkä se suurin tavoite. Ajatuksena olisi pyrkiä kahteen voittajaluokan kokeeseen, jos saataisiin sellaisia pisteitä että kehtaisi pyrkiä piirinmestiksiin..?? Epäilen, mutta eihän sitä koskaan tiedä. 

Myös ajatuksena on ollut viedä tuo valkoinen eläkeläinen kodin ulkopuolelle vähän kokeilemaan. Katsotaan että viekö suunnitelmat toteutukseen asti vai nou. 

Vähänlaisesti suunnitelmia, mutta ensisijaisesti tavoite on kokonaisuudessaan tyytyväinen perhe. Ja siihen kuuluu muitakin kuin koiria. 

-tiina-

torstai 17. marraskuuta 2016

Voihan loska!

Hienosti lähti marraskuu liikkeelle kevyessä pakkasessa ja lunta sataessa. Sittemmin tilanne on mennyt päälaelleen, eli plussakelejä pukkaa ja vesisateita. HÖH!


Ehdittiin kuitenkin ottamaan jo iloa irti talvisesta olotilasta:


potkukelkka on kasattuna, valmiina hurjaan vauhtiin!

auringon katoilta sulattama lumi jäätyy pensaiden oksiin





Oton kanssa ollaan päästy taas ulkoilemaan seurassa.
Taavin kanssa ollaan käyty lenkkeilemässä ja halimalien kanssa käytiin metsäilemässä ja "juhlimassa" Johannan syntymäpäiviä:


Hienoja kuvia saa kahdesta tummasta koirasta tuhnusateessa ;)




Otto-poika se sitten tuli TAAS metsästä ulos kolmijalkaisena, pienellä hieronnalla se helpotti eli ei rankavikaa. Luultavammin.
Herrakselle on varattu sitten kraniosakraaliterapiaan (ynnä muuhun kivaan) aikoja sekä yksi osteopaatin hoitoaika. Jospa alkaisi lihaksisto tulemaan kuntoon että voitaisiin alkaa treenaamaan kunnolla juttuja.


Innostuin pienesti nimittäin myös TOKOsta lajina. Tähän asti en ole ollut yhtään innostunut siitä, mutta never say never! Ja onneksi sunnuntaitottiksissa on tiimissä TOKO-osaajia neuvomaan ja antamaan vinkkejä liikkeisiin!


Eilen leikkikoulun "palautepalaverissa" sovittiin viimein ettei Tuukka mene hoitoon 5.12 eikä joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Jotenkin me sumplataan ne vapaat, ehkä omilla lomilla tms.


Joululahjatoiveitakin on tullut mietittyä vähän.
Josko jo saisin itselleni ne kalapihdit (ne millä näppärästi poistetaan ruodot), ettei aina tarttisi etsiskellä ja desinfioida/pestä pinsettejä.. En nähtävästi vaan saa itse ostettua :P
Toinen hankala ostos on selvästi patalaput (ei jouluisia). Pääosa meidän omista on melkolailla piloilla, putsaantamattomissa ja rikkikin.
Seuraavan vuoden (ja muunkin tulevaisuuden) MEJÄ-kokeisiin kaipaisin sitä sormilaskuria.

Lisäksi haaveissani on se ulkomaanmatka koko perheen voimin. Eli avustukselle ei sanota kielteisiä sanoja.


Tuukalle kaikenlaisia vaatteita kaivataan toki. Myös erilaisia palapelejä ja opettavaisia pelejä, EI ÄÄNELLISIÄ, olisi kiva saada.


-tiina-

maanantai 31. lokakuuta 2016

Läpi repaleisen lokakuun..

Niin se kuukausi taas pyrähti ohi, ilman että melkein ehti huomaamaankaan.
Kiirettä on pitänyt tai olen saanut aikaiseksi.


Kahtena perjantaina olen ollut kentällä kouluttamassa muita koirakoita ja onnekseni saanut osallistua itse jatkoryhmään Oton kanssa.


Sunnuntaiksi saatiin taas hallilta vuoro vähän erilaisella kokoonpanolla kuin viime talvena. Osa on ihan alkutekijöissään ja toiset taas PAAALJON pidemmällä.
Itselläni on Oton kanssa tavoitteena saada noudot ja hypyt kuntoon talven aikana. Myös sitä hyvää fiilistä ensisijaisesti saada aikaiseksi tekemiseen. Myöskin eteenmenoa aletaan työstämään.
Ensi vuonna tavoitteena on käyttäytymiskoe ja varmaan vähintään yksi palveluskoirakoe, eli JK1:stä lähdetään tavoittelemaan.



Meillä oli syyskuun lopussa kaksipäiväinen koulutus Jyväskylässä, työjuttuja. Jounin tytär Pauliina tuli hoitamaan koiria ja Tuukka menikin Hennalle ja Jannelle hoitoon.




Tyyppi pääsi hoitamaan kaikenkarvaisia ystäviään. Kotiin ei meinannut haluta tulla, niin oli hyvä hoitopaikka. Eikä isäntäväelläkään tainnut valitettavaa olla :)


Hymy oli meillä hoidossa 7.-9.10 viikonlopun. Tällä kertaa ensimmäisenä yönä Kuisma nukkui häkissä ja Hymy Oton kanssa vapaana koirien huoneessa. Vähänkö nukuin huonosti kun neitokainen vähän askarteli. Seuraavana yönä pojat nukkui omassa huoneessa ja Hymy muussa talossa vapaana.





Muutoin saivat olla keskenään vapaana talossa. Kuismaa sai vähän enemmän vahtia ettei käy mitään hassua. Sunnuntaina otin Hymyn vielä hallille mukaan ja kotimatkalla tiputin tyhjään kotiinsa.

Ei myö muuten mitään ihmeellistä.
Otto kävi viime viikonloppuna kokeilemassa metsästyskoirana olemista. Vitsillä kommentoin yhden kaverini päivityksessä että mulla olisi eräälle Terolle noutaja lainaksi ja siitä se sitten lähti.
Keskiviikkona kävi meillä tutustumassa vähän.
Torstaina haki kyytiin ja eilen palautti kotiin. Kuulemma mielellään ottaa toistekin mukaan :) Mettäkanalintuja oli ajatuksena. Valitettavaksi eräksi saivat vain harakan. Telkkä oli päättänyt sukeltaa mättään alle kuolemaan.
Hyvin oli toiminut, pitänyt kontaktia molempiin metsästäjiin hienosti. Kovasti tehnyt töitä sielä.
Mielellänihän tuon antaa tekemään sellaista mistä se kunnolla tykkää. Ja Ottohan syttyy ihan erilailla noihin juttuihin kuin mihinkään muuhun.


Meillä oli sitten läksiäiset (muutamat koiraharrastuskaverit muuttavat muihin maisemiin). Oli hurjan hauskaa. Enemmänkin syömistä ja yhdessäolemista ja sitten pientä kevyttä kisailua. Kiitos vielä kaikille, kyllä mää tykkäsin.




Parit pikkujoulut on jo plakkarissa tälle vuodelle. Firman ja pitkästä aikaa koiraseuran.


-tiina-

maanantai 19. syyskuuta 2016

lentämässä Haminan ja Kotkan yllä!

Olipa ihanata! 
Mainitsin päivityksessäni, jossa oltiin käyty Kymin lentokentällä ilmailutapahtumassa, että Jounin lapsuudentuttu Akseli lupasi että pääsen halutessani pienlentokoneen kyytiin. Tänään oli se päivä. 

Jännitti vähäsen. Ensin tehtiin koneen tarkastus ulkoa ja sisältä. Ja eikun matkaan. Keli oli ihana, vähän pilviä enimmäkseen aurinkoista eikä tuullut laisinkaan. 

Lennettiin Kymistä Haminaan motarin yllä ja takaisin Kotkaan meren kautta. Huikeaa nähdä aluetta ilmasta käsin :) 

Tällä koneella lähdettiin kierrokselle.

ILMASSA!



Haminaa



Ympyräkaupunki totta tosiaan :) 



Järvi saaren sisällä :D 


Sunila



Kotkansaari







Mussalon satama-aluetta


Lentäjäkin kuvasi PALJON :) 



Karhulan vesitorni toisesta perspektiivistä.


Inkeroisten kartonkitehdas ja Anjalan paperitehdas siellä tupruttaa. 



Lentokenttä siintää. 
Kyllä se Tuukka on vietävä tuollaiselle lennolle kanssa. Ehkä sille lyhkäsemmälle. Ja talvella olisi kiva päästä katsomaan maisemia!! 

Kiitoksia vaan!

-tiina-