torstai 3. joulukuuta 2015

joulua odotellessa

Kävimme ensimmäisenä päivänä tosiaan ajeluttamassa lapsia Uudessa Summassa. Tuntui olevan mukava tapahtuma kaikkien mielestä, kiitos vielä Mikko, Jaana ja Tyrni :)
Varmaan muutamaan perheeseen toivotaan koiraa joululahjaksi :)





Minäkin tässä palailen työmaailmaan. Kunhan Tuukka paranee. Hyvähän se työhönpaluu on tehdä sairaanlapsen kanssa kotoilemalla.. 
Ollaan tänään kuitenkin tehty vähän joulua. 
Ja kiitos Jounin vanhempien, sain käytyä pidemmällä lenkillä koirien kanssa, sekä kaupassa. Myös huomenna mulle on lenkkivapaa tarjolla. 

Tässä siis kaikki tontut näkösällä. Keittiöönkin ihan silitin verhot tänä vuonna! 










Tämä on Jounin tyttären Pauliinan ihan itse tekemä koriste

Ja tässä on meidän askartelijapaskartelijan tuotos
Eli maanantaina se on sorvin ääreen mentävä. 
Olin jo ajatellut että vasta ensi vuoden puolella. Siksi en hirmuisan innoissani ollutkaan tästä.. 
Mutta pitää kuitenkin olla kiitollinen että on työtä tehtävänä, kun emme kerran tunnu sitä lottovoittoakaan saavan.. 

-t-

maanantai 30. marraskuuta 2015

Blaah

Niin se marraskuukin heilahti ohi. 
Pikkasen ehdittiin luntakin jo näkemään parin päivän verran, mutta vesisade tuli ja huuhtoi pois. Harmi, oli ihanan valoisaa ja kuivaa :) 

Käytiin Hennan kanssa taas ratsastuttamassa lapsia hoitopaikassa. Tuukka pääsi ihan ravaamaankin, kun istui jotenkin niin reippaasti siinä kyydissä niin päätettiin kokeilla. Jätkä oli kyllä ihan innoissaan! 



Harmittavan vähän ollaan nyt ehditty sinne Juurikorpeen. Ja kun on niin samperin pimeääkin. 
Huomenna mennään Mikon ja Jaanan kanssa koirien kanssa kärrittämään lapsia. Ehkäpä sitten olen tehnyt osani tänä syksynä lasten viihdytyksessä :)

Toissa viikonloppuna oltiin Rauhassa Saimaa gardenissa yönyli reissulla. Lauantaina mentiin ja sunnuntaina heilahdettiin Imatralle juhlimaan mummoni 80-vuotissynttäreitä. 


hotellihuone oli oikein mukava


aulatiloissa ihana merivesiakvaario


yllätysyllätys, käytiin angry bird-puistossa




Käytiin myös kylpylässä, mutta sieltä ei ole kuvia. Kun ei tuo poika yrityksistä huolimatta onnistunut ensimmäisen puolen tunnin aikana halkaisemaan kalloaan siellä, niin saatiin aikaiseksi ihan mukava kylpyläkokemus :) Pitänee alkaa käymään uimahallissa tuon natsan kanssa oikeasti. 

Eipä täällä kummoisempia olla tehtykään. 
Minä olen kotona lomautettuna. Treenaan koiria ja lenkkeilen. Myös kodinhoidolliset askareet ovat minun heiniäni näin kotiäitinä. Tuukka käy edelleen joka päivä hoidossa. 
Eikä minulla ole kiire takaisin töihin. Viikossa työttömyyskassa käsitteli hakemukseni, joten ilman rahaakaan minun ei tässä tartte olla. 

-tiina-

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

ladyfriend

Pojilla kävi naisvieras leikkimässä.



















Näin se ensimmäinen lomautusviikko pyörähti käyntiin ;)

-t-

tiistai 27. lokakuuta 2015

tottista!

Jälkien vanhetessa sunnuntain treeneissä, me käytiin vähän tottistelemassa. 

Mikko ja Tyrni

Minä ja Otto



Jenni ja Taavi



Juoksussa seuraamista





Olipa se mukavata! 

-t-