sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

BH-kurssia ja arkista touhua

Ollaan Oton kanssa käyty huhtikuun ajan seuramme järjestämällä BH-kurssilla. Siinä on ajatuksena että liikkeet osataan jo, siellä niitä vaan harjoitellaan häiriössä ja hiotaan. 
Aikamoisia tunnemyllerryksiä se on aiheuttanut yhteen sun toiseen koirakkoon ;) 

Ella kokeilee raunioesteitä ennen "virallisia" kursseiluja



Taru ja Pimu

Tuovi ja Pele

Minä ja Otto


kaupunkiosuutta kokeilemassa.



Mirka ja Remu







Tässä on kaikki 7. Kaikki erirotuisia, Saksanpaimenkoira, picardienpaimenkoira, australianpaimenkoira, sileäkarvainen noutaja, labradorinnoutaja, lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira ja brien paimenkoira. 
Tämä osoittaa seuramme moninaisuuden minusta. 


Ollaan me muutakin tehty.



Tuukka on tykästynyt polkupyöräilyyn














Tasaisesti ollaan saatu seuraa lenkeillekin, yleisimmin Taavista mutta myös Taru on tytsyineen pari kertaa ennen kotiin ajamista lähtenyt lenkille. Myös pihaan ovat tulleet käymään :)



Kuka siinä on?









Valitettavasti hallitreenit alkaa tältä keväältä olla ihan lopussa. Myös harmitukseksi siellä on huono valo tolle meidän vanhalle kameralle, niin nämä ei ole niin laadukkaita kuvia mutta on meillä kehitystä tapahtunut. 








kerran pääsi Kuismakin mukaan. 




Sellaisia. Käyttäytymiskoetta odotellessa ja muita kevään kokeita. Koulutuksiinkin ollaan ilmoittauduttu vähän joka kuulle. Kauhistus sentään. Odotukset on kovilla. 

-tiina-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti