Lauantaina Onkamaalle rauhallisen aamun jälkeen tekemään jälkiä. Pitkästä aikaa sain parikseni AVO-luokkalaisen, joka oli vielä kaiken nupiksi käynyt suunnistamassa jäljen jo perjantaina. IHANAA!!
Saatiin suunnistettua ja veretettyä minulle ihan tosi kiva jälki opastettavaksi. Oli erilaista maastoa, hirvikärpästen määrästä voisi veikata että riistaakin siellä liikkui kivasti ;)
Sitten vielä AVO-jäljen veretys ja himppeen.
Kotosalla vielä ajelin nurmikon, siivosin vessan, pyyhin pölyt ja pesin lattiat. Jossain tässä välissä selkä alkoi ilmoitella negatiivisesti olemassaolostaan :(
Ja niin meni yö pitkälti valvoen, koska asennonvaihto vaati henkistä kestävyyttä ja korkeaa kipukynnystä :(
Aamulla selkä oli herätessä turta ja melko tunnoton. Pikaiset aamutoimet kotosalla. Kimpsut ja kampsut sekä koira autoon ja ajelemaan.
Tsekkasin että yksi ystävä on jo hengaillut messengerissä aamutuimaan, laitoin viestiä ja sainkin puhelun takaisin aika nopeasti.
Hakuammuntana kysäisin josko hän ehtisi tulla ajamaan Oton kanssa sen jäljen, minä todennäköisesti pystyisin kyllä opastamaan ja purkamaan sen minun tekemän jäljen. Noh, hän oli vielä pyjamassa ja omatkin koirat piti vielä huoltaa.
Taivaalle kiitos Virveä ja hänen lääkevarastoaan autossaan. Sain kipulääkettä, joka sai minulle hetkellisen pahan olon, mutta vei kivun pois!
Sain ajettua Oton jäljen ja opastettua + purettua jäljen sillä yhdellä nappulalla.
Majalla saunottuani ja syötyäni olin kuin narkomaani konsanaan anelemassa Virveltä uutta tabua selvitäkseni loppupäivästä eli istuskelusta :)
Ja tulihan ne tulokset viimein.
Otto oli voittajaluokan toisiksi paras koira, häviten VOITOKKAALLE vain yhdellä pisteellä ;)
KOESUORITUKSEN ARVOSTELU:
JÄLJESTÄMISHALUKKUUS: 6 (0-6)
JÄLJESTÄMISVARMUUS: 11 (0-12)
TYÖSKENTELYN ETENEVYYS: 10 (0-10)
LÄHDÖN, KULMAUKSIEN, MAKAUKSIEN JA KAADON SELVITTÄMISKYKY: 10 (0-14)
KÄYTTÄYTYMINEN KAADOLLA: 3 (0-3)
YLEISVAIKUTELMA: 5 (0-5)
Kokonaispisteet 45.
Voittajaluokan I-tulos!
Koeselostus:
Vauhdikas lähtö ja jäljestys. Polveilua sekä tarkastuslenkkejä. Katkokulma kaarroksella, muilla kulmilla tarkastukset. Makuista yksi tarkistaen, muut ohi. Kaatokäytös hyväksytty.
Parantamisen varaa siis on, mutta nyt tarttee enää YHDEN ykköstuloksen valioitumiseen!!
IHANAA!
Huomenna Otto pääsee juoksentelemaan malityttöjen Hymyn ja Wapun kanssa metsään.
-tiina-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti