lauantai 24. syyskuuta 2022

Vuoden toka nolla!

Rally-toko-koe 24.9.2022 Porvoossa.

Perjantaina taisin rentoilla liiaksikin ja lauantaina ennen kokeeseen lähtöä oli päivärytmit ja rutiinit ihan sekaisin, koska ei kyllä aivot toiminut tunnin ajomatkan jälkeen yhtään. 

Aivot meni jo ihan solmuun, kun rata ei ollut selkeä neliö vaan kolmion mallinen! Voiko tällaisiakin olla?!?!?



Mulla on tosi pieni kynnys ärsyyntyä siitä, että rähiseviä koiria pidetään kehän laidalla hengailemassa. Tottakai haukkumista tms kuuluu, mutta se että koira rähisee ohikulkeville yksilöille ja siitä huolimatta pidetään sitä siinä vieressä, on toisten suorituksen vähättelyä.

Myös Tare rekisteröi nämä äänet helposti, kun ei ole varma pitääkö reagoida. 

Joten, kun meidän lähdön hetkellä sellainen tapahtui, olikin soppa valmis. Ensimmäinen kyltti piti uusia. Sen jälkeen kaikki virheet olikin puhtaasti ohjaajan tekemiä.

Vasen täyskäännös tuli hätäpäissään suoritettua oikeana ja koiran ympärimennessä en pysähtynyt sen vierelle vaan kiiruhdin liikkeelle. 






Tulos jäi parista pisteestä kiinni, mutta onneksi Kotkassa on koepaikka lokakuussa jo varattuna. Ai että kun risoo. 



Kokeita on loppuvuodesta melkosen vähän tässä lähialueella, joissa Kirsi Petäjä ei ole tuomaroimassa, niin näyttää siltä, että koulari ja luokkanousu jää seuraavalle vuodelle suoritettavaksi. 

Mutta ennen sitä kohti uusia pettymyksiä!

-tiina-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti