Otolla alkoi sydänlääkkeiden resepti loppumaan, joten kontrolliaika oli varattava.
Otto oli saanut viikonloppuna hoidossa ollessaan jonkinlaisen pienoisen kohtauksen, joka oli pelästyttänyt hoitohenkilökunnan pienoisesti. Oli jäänyt vaan jumittamaan paikalleen ja takapää oli alkanut valua alta. Ulkona kipsutellessa toinen takajalka oli horjunut. Olivat varmuudeksi antaneet rimadyliä ja laskeskelleet koiran hengitystä.
Kunnossa oli kun me haettiin kotiin.
Vielä tuon ikäisenä on Oton kanssa melkoisen raskasta mennä eläinlääkäriin, kun sinne mennään kuin linnanmäkeen. Kaikkialle pitäisi päästä ja minulta meinasi tälläkin kertaa loppua käsistä voima pidellä vanhusta.
Sydänultran lausunto:
Auskultaatiossa sydämessä systolinen sivuääni astetta 4/6. Syke 92/min.
Hengitysäänet normaalit. Reisipulssi normaali. Limakalvot vaaleanpunaiset ja kosteat.
Ultraäänitutkimuksessa todetaan sydämen vasemmassa eteis-kammioläpässä rappeumamuutosta sekä kohtalainen prolaps ja asteeltaan kohtalainen pyörteinen vuotovirtaus. Oikeassa eteis-kammioläpässä ei muutoksia.
Sydämen supistuvuus normaalin
rajoissa.
Sydämen vasen eteinen kooltaan normaalin ylärajalla.
Aortan ja keuhkovaltimon virtausnopeudet normaalin rajoissa.
Tutkimuksen ajan EKG-seurannassa, jossa normaali sinusrytmi (respiratorinen arytmia).
Jatketaan Cardisure lääkitystä entisen ohjeen mukaan.
Seuraava kontrolli viimeistään vuoden kuluttua.
Samalla tutki vähän sitä Oton takapäätä ja totesi jalkateriä kääntämällä, että hermosto ei ihan kaikista varpaista vie viestiä nuppiin asti. Ei siis kunnolla korjaa jalkaterän asentoa normaaliksi. Mutta koska selkää ja jalkoja käsittelemällä ei kipukäyttäytymistä tule, niin annetaan tilanteen olla.
Ja sen hengitysrohinan, mitä innostuessaan pitää, annetaan kanssa olla niin kauan kuin herran on hyvä hengittää.
Sanoin, että seuraava nukutus mikä hänelle tehdään, on se viimeinen.
Eläinlääkäri sanoi, että sydän on hyvässä kunnossa ja se tieto oli nyt se mitä kaivattiinkin!
paapsu kesällä 2022 |
-tiina-
On nuo tutkimukset aina jännittäviä ja pieni pelko on puserossa kuitenkin. Onpa hyvä, ettei sydämen tila ole pahentunut. Onko jalan käännön hitaus neurologista vai onko jossain joku ponne, joka estää kunnolla toimimisen. Tietoisuus siitä, että koira on jo elämänsä iltapuolella on aina surullinen, mutta onneksi koira ei sitä murehdi. Tolle iloisia päiviä edelleen. ❤️
VastaaPoistapaha sanoa mistä jalkajutut johtuu, en kuitenkaan ala magneettikuvaan viemään kaveria.
PoistaPääasia ettei selän eikä jalan puolelta tullut kipureaktiota, vain osittaista toimimattomuutta.
Oton päivät on iloisia, kun joka päivä saa kaksi kertaa HERKKUJA (maksanmakuiset sydänlääkkeet) ja ruokaa :)
-tiina-
Ponne on siis PINNE ja Tolle on siis OTOLLE. 😂
VastaaPoista