sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Koekausi paketissa

Kauden viimeiseksi kokeeksi jäi Piirinmestaruusjoukkuekisa Rally-Tokossa 14.10.2023 Kotkassa, jossa tuomarina Linda Wiksten.
Haminan Seudun Seurakoirakerho sai kasaan kaksi joukkuetta, joissa oli osallistujia niin vasta-alkajista jo vähän enemmän kisaaviin.

Yhteensä joukkueita oli 8:

AVOimessa luokassa oli 17 koirakkoa ja Taren kanssa oltiin suoritusvuorossa toiseksi viimeisinä. Onneksi ei juurikaan haittaa sekään paikka, ehtiihän vähän nähdä mitä muut tekee ja miettiä miten omaansa oikein ohjaa. 

Tare oli hyvässä fiiliksessä ollut koko päivän. 
Kyydissä ollut skottineito Pulmakaan ei tuntunut vaikuttavan iloon, mitä koirapoikanen tunsi elämässään. Käytiin ilmoittautumisen jälkeen yhdessä lenkillä, Tare oli vapaana ja hienosti antoi neidon olla. 

Tässä avoimen luokan ratapiirros, ei yhtään niin koukeroinen kuin SM:ssä ja tuntui niin paljon nopeammaltakin vaikkei kylttejä ollut kuin muutama vähemmän!


Ja näin me se vedettiin:


Kuten aina, mulle kehittyi aivan järkyttävä nälkä just ennen meidän vuoroa ja koko ajan tuntui että mie näännyn nälkään sinne kehänauhojen sisäpuolelle.

Kymppi meni siitä että meni maahan istumisen kautta, mutten halunnut uusia kun tänä vuonna noi maahanmenot ei oo ollu herran vahvin laji kokeissa. 
Uusimismiinuksien lisäksi meni samasta liikkeestä 1 piste kontrollin puutteesta ja yksi piste varmaan mun tepsuttelusta pari kylttiä eteenpäin, istu-eteen istu- vasemman kautta sivulle istu-kyltti. 

Tykkäsin Taren tekemisestä, vähän oli vallattomuutta, mutta sitähän me ollaan tässä nyt haettukin. 
Siitä syystä varmaan oli lappuumme kirjoitettu seuraavasti ja saatiin tuomaripalkintokin!


Yhteensä siis 85 pistettä ja nimen eteen voi liittää RTK2 :)

Kokonaisuudessaan vuosi on ollut melkoista tunteiden vuoristomyrskyä. 
TOKO-kokeet on menny ihan perseelleen, Rallyssä ollaan saatu kaksi koularia, näyttelytulos oli aivan superbonusylläri ja MEJÄssä 3, 0 ja jäljenhylkäys.

Talveksi on treeniajatuksia kasattu; fiilis kuntoon TOKOon. Sitten vielä AVO-kokeeseen. Samaan syssyyn rakennellaan voittajaluokan muuvsseja, tunnari on jo kivalla mallilla, mutta nämä pitkät liikkeet kiertohyppyhässäkkä ja ruutu on aivan kesken. 
Myös rallyn oikealla puolella seuraamista on alettava tosissaan jumppaamaan. Ensin toki mulle saatava se päähän ja sen lisäksi koiralle päähän, että on ihan ok olla siellä toisellakin puolella 😆 Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. 

Näillä eteenpäin!


-tiina-

2 kommenttia:

  1. Onnea koularista ja koitetaan yhdessä nyrjäytellä itsemme ja koiramme sinne oikealle =)

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea näitä kisa juttuja kun ei itse pääse paikalle niin pääsee kuitenkin tunnelmaan. Me on yritetty veto treeneissä opetella vaihtamaan tien reunaa, mutta tukeutuu niin vahvasti oikealle että vasemmasta reunasta yritetään aina kammeta sinne. Kertokaa jos keksitte jonkun taian :D

    VastaaPoista