tiistai 12. joulukuuta 2023

Ehkä vuoden viimeinen päivitys?

Onpa ollut haipakkaa MM-kisavarmistumisen jälkeen.

Olen järjestänyt Ullmaxin-vaatetukitilauksen, leikkimielisen kisailun liikkumisen kannalta ja kevättalvelle Rally-mölli-kisailun.
Ihanasti on ystävät lähteneet auttamaan järjestelyissä ja tarjonneet pyyteettömästi apuaan. Mä niin arvostan tällaista upeutta. 

Voitin mökkiviikonlopun Skitunäsiin Pyhtäälle. Yhdeksi yöksi tuli myös Johanna, Teemu ja jäsen W seuroiksi sinne. 



Oton 13-vee synttärit sattui upean ilman lisäksi sille viikonlopulle ja niitä juhlistettiin asianmukaisin menoin!


Otto kävi myös edustamassa viimeistä kertaa Kaakon Käyttökoirat ry:tä Husulan palolaitoksella.


Marraskuussa oli myös Maretariumissa koirakuukausi ja Tuukka halusi Taren sinne viedä. Ja mehän mentiin!


Ollaan Taren kanssa käyty parissa RT-koulutuksessa saamassa hyviä vinkkejä.
Ensin oli Marin hallilla Sirke Viitanen, aivan upea kouluttaja! Iso suositus!
Sitten mentiinkin rohkeasti MES-luokan koulutukseen Haminan Seurakoirakerholle Sirin oppiin. Ja hyviä juttuja sieltäkin tarttui, lähinnä rauhallisuutta ohjaajalle ja vähemmän käsien vatkaamista!

Kevään matkalle ollaan varailtu hotelleja sekä mietitty autoilureittiä.
Lähtö on torstaina 18.4 Tallinnan kautta ja Italian majoituksessa ollaan maanantaina 22.4. Kisat alkavat 23.4 jatkuen 28.4 asti. Kotimatka pitää vielä pähkiä, todennäköisesti tullaan Ruotsin kautta kotiin.

Näin pitkästä aikaa Nannaa, joka esitti Tarea pentunäyttelyssä. Sanoi, ettei kyllä olisi pentuaikana kuunaan uskonut että Taresta olisi näin pitkälle pääsemään kuin nyt ollaan menty ja mennään. Eikä kyllä olisikaan!
Ja Jounikin sanoi, ettei kyllä yhtään jännitä reissua Taren osalta. Niin hienosti on ollut kotimaan reissuissakin mukana, että itse matkustus on kyllä ihan peruskauraa.

Kulunutta vuotta jos miettii, niin paljonhan ollaan koettu yhdessä; koulutuksia, kokeita lomareissua ja perustreenejä. Sekä yksi näyttelykin!
On ollut rotumestaruuksia, piirinmestaruuksia ja SM-kisoja. 
Isosta osasta ei ole tuloksia, mutta oppia ikä kaikki.   

Ensi vuonna koekausi alkaa Italiasta.
Katsotaan miten kotimaassa aloitellaan kokeet, ehkä TOKOssa suoraan VOI-luokassa. Tai sitten naputellaan se TK2 tavoitteeksi ensin.
En vielä tiedä. 
Kaikki on vielä vähän hämmentävää.

-tiina-

2 kommenttia:

  1. Italian matkasta tulee upea ja Onni on koirakaveri joka on helppo ottaa elämään mukaan ilman stressiä❤️

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kaikkinensa mahtavalta!

    VastaaPoista