Tänään saimme viimeinkin vietyä tuon valkoisen arjalaisemme luonteen testaukseen.
Hausjärven Haukkujen järjestämässä testauksessa oli tilaa Helsingin Oulunkylässä.
Aamulla kahdeksan maissa paketti kasaan ja nokka kohti isoa kirkkoa navigaattorin avustamana. Ehdimme hienosti näkemään kahden koirakon suoritukset ennen omaamme. Aamun ensimmäinen oli Briardi ja sitten Suursnautseri, molemmat uroksia. Sitten olikin natiaisen vuoro.
Ja koska Kuisma oli omasta mielestään taaskin lähtenyt Linnanmäelle, häntä ei kiinnostanut tuomari laisinkaan saati että olisi hänen kanssaan leikkinyt, just ja just sain herran leikkimään itseni kanssa.
Muuten testi meni aikalailla kuten olin ajatellutkin. Valmiiksi fiiliksissä oleva koira saa itsensä kunnon kierroksille, siten ettei meinaa laisinkaan palautua.
Nyt testi osa-alueittain:
I TOIMINTAKYKY -1 Pieni
II TERÄVYYS +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III PUOLUSTUSHALU +3 Kohtuullinen hillitty
IV TAISTELUTAHTO +2 Kohtuullinen
V HERMORAKENNE +1 Hieman rauhaton
VI TEMPERAMENTTI +1 Erittäin vilkas
VII KOVUUS +1 Hieman pehmeä
VIII LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +2a Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Kokonaisbongot: 99 ja laukauskokematon!
Luoksepäästävyydestä en tiedä mitä ajattelisin, koska Kuisma Rakastaa ihmisiä, mutta kun on hänen mielestään tapahtumassa JOTAIN, niin ei se jaksa olla rapsutettavana tms. On maailmassa kiinnostavampiakin asioita kuin ihmiset..
Ja laukauskokematonhan tuo otus siis ei todellakaan ole, koska on sorsan metsästykseen koulutettu sekä käytännössä siellä käytetään. Mutta yleensä jos Kuisma kuulee laukauksen, se etsii katseellaan asemiestä, seuraavaksi katsoo minne päin se ampuu ja alkaa etsimään maahan tippuvia lintuja. Näin on käynyt jo monen monta kertaa tottiskentällä. Nyt hän ei löytänyt ampujaa, joten alkoi haukkumaan yleisölle..
Ei tällaiselle vaihtoehdolle tietysti saraketta ole ja kukin lukee koiraa miten lukee.. Ehkä kuitenkin paras vaihtoehto verrattuna noihin muihin!
Muista osioista en osaa vielä sanoa, ehkä pyydän jonkun tänne meille arvioimaan videot tästä päivästä että saamme selkoa tapahtumista sekä mietittyä suunnan miten näitä asioita käytetään koulutuksessa hyväksemme tulevaisuudessa!
Mutta vidoen lisään tuonne Kuisman omalle sivulle, kunhan se valmistuu ja on Juutuubissa!
Kiitos ja näkemiin!
-tiina-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti