torstai 11. syyskuuta 2014

syyskuu jo?

Meneepä aika nopeasti. 
Töihin olen jo palannut. Teen kolme päivää viikossa duunia ja sen ajan Tuukka on perhepäivähoitajalla Uudessa-Summassa. Tuntuu tykkäävän kovasti muiden lasten seurasta eikä hoitajakaan ole hullumpi. 

Elokuussa saimme ennen kekkereitä valoja asenneltua pihamaallekin. 





Terassin katon pesutanssi 


syyskukkia, taitavat tosin olla monivuotisia. Pitänee iskeä maahan vielä..

Japanin syyshortensia muutti meille. 
Marika oli tehnyt syyskemuihin "kakun". Olihan siinä 1/3 osaa lantrinkia ja loput alkoholia.
Käytiin eräänä kauniina päivänä Kotkassa Jaanalla ja Mikolla uittamassa koiria. Koskaan eivät ole tainneet laiturilta veteen hypätä, ainakaan noin korkealta.

Enkä muuten hyppää! 





Tai siis eihän Kuisma hypännyt nytkään

Tuukan ja Tyrnin roturajaton rakkaus



kerholaisella uusi reppu

ja ruokalappu

ja astiat

syyshortensiani muuttuu pinkiksi 
Tuukka ja Veeti leikkii häkillä?

Hyvä leikki, äideille omaa aikaa 

Tasaiseen tulee treenattua koiriakin. Jouni ja Tuukka tällä kertaa matkassa. Siis miten paljon voi pieni mies tykätä koirista?



-t-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti