sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Pelloilla Pyhällön

Ollaan käyty vähän pellollakin treenaamassa koirien kanssa. 
Järkiryhmään on liittynyt kaksi uutta jäsentä; Lumi parsonrussellinterrieri ja Leka Boxeri.

merkin kierto on ollut isohko ongelma TOKOssa, pieni yllätystreeni pellonlaidalla onnistui!

Skotti Hieno

Boxeri Leka

Aussi Pupi

Kuisma


Sanna ja aussi Redi

Otto 



Jouni on ollut viime viikon jenkeissä ja ensi viikon on Imatralla.
Kiirettä on pidellyt kun yksin pyörittää koko setin.
Maanantaina jätettiin suosiolla sirkuskoulu väliin, koska Tuukka oli äärettömän väsynyt ja olisi mennyt vain kiukutteluksi. Käytiin Sisun kanssa kaupungin leikkipuistossa leikkimässä. Tiistaina kiukkukaarien vauhdittamana iltalenkille. Keskiviikkona Jounin vanhemmat hakivat Tuukan hoidosta, mutta pyynnöistä huolimatta eivät olleet kauhean rauhallisesti ja lapsikin valvoi liian myöhään, joten torstaina meinasi kiukku tulla ennen uimakoulua. Onneksi saatiin väistettyä kuitenkin. Perjantaina käytiin illalla vähän valojen yössä kipsutelemassa ja illalla pienellä kävelyllä. Ajoissa nukkumaan.
Mutta hoidosta tuli perjantaina ihmetystä mikä on ollut kun on ollut tosi levoton, veikkaanpa liiallista touhuamista viikonloppuna mökillä ilman tekemättömiä hetkiä. Laittaa väsyttämään koko viikon. Ärsyttävää. 


Ensi viikolla menee toivottavasti toisin kun nyt ollaan nukuttu pitkään ja oltu melko rauhallisesti.
Hymy ja Wappu on seuraavana viikonloppuna tulossa hoitoon meille. 


-tiina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti