torstai 28. helmikuuta 2019

pentusaastetta. Alle viikon kotona.

Haettiin pentu kotiin Vantaalta Serenan luota lauantaina 23. päivä.
Siellä oli äiti-koirakin ja muutama muu sisaruksen uusi omistaja tuli samaan aikaan pentuaan hakemaan.




Tare leikkii äitinsä kanssa


Tuukka ja Tare

Jounin sydäntä valloittamassa





Kotiintuominen tapahtui yllättävänkin rauhallisesti ja ilman suurempia kohtauksia. Muutaman tunnin päästä kaikki oli jo vallan rauhallisia. 

Viikko on ollut vaihteleva.
Pari ensimmäistä yötä nukuin olkkarin lattialle väsäämässäni pedissä Taren seurana. Sitten se sai siirtyä koirien huoneeseen. Töissä pidetään mukana, että tottuu muihin ihmisiin eikä tartte jättää heti kotiin muiden kanssa.
Onneksi tehtiin tämä päätös, koska joku pelkokerroin nousi esiin ja on ollut TODELLA arka kaikkea kohtaan. Nyt se alkaa jo pikkuhiljaa helpottamaan ja tämä päivä on ollut jo vallan hieno sekä mukava. 

On kulkenut hississä, rapuissa ja käynyt eläinkaupassa. Oli jo mukana hallillakin tutustumassa paikkoihin. 





toista kertaa en ole nähnyt että Otto ois näin lähelle päästänyt maatessaan. 




toinen korva on jo höröllä



Lauantaina on Oton kanssa TOKO-koe Kotkassa.
Eilen keskiviikkona tehtiin hallilla ihan vaan hyvänmielen treenit, hyvästä fiiliksestä palkka (paitsi jos oli kilometrin päässä tai 90 asteen kulmassa). Ja oli ältsin hyvä! Tosi hyvä meininki. Lisäksi vielä muutama aloituspisteeseen siirtyminen ja siellä kontaktissa pysyminen (Otolle vähän kriisitilanteita) ja siitä mahtipalkka. 

Pikkuhiljaa pitäisi alkaa keksimään miten aloittelen treenejä pennun kanssa. Yhtään en muista mitä oon muiden kanssa tehnyt ja miten kannattaisi aloitella.
Älyttömän ahneelta se ei vielä vaikuta, mutta hajut vie kyllä mennessään. Nyt kyllä on ruokahalukin kasvanut pikkuisen. Jospa se siitä. 
Ärsyttää kun se syö IHAN KAIKEN ULKONA: kivet, sepelit, kepit, lehdet, oksat you name it. Pitääkö hankkia sintille kuonokoppa ulkoiluun? Sama vika tuntuu olevan muutamalla muullakin sisarella :( 


Eiköhän tässä jotain keksitä. 

-tiina-

2 kommenttia:

  1. Sporttirakissa on pieniä videopätkiä tokon alkeista pennulle. Jos haluat esim.liittyä pariksi kuukaudeksi. On siellä muutenkin hyvää sisältöä. Todella huippujuttu, että Tare saa paljon kokemuksia nyt. Tiiran luennolla hän puhui juuri siitä, että tuo ikä on tärkeintä sosiaalistamisen ja kokemusten antamisen aikaa. Jos aloittaa vasta lähempänä puolta vuotta, on paljon menetetty ja uuden oppiminen vaikeampaa. Mielenkiintoista nähdä, millainen Taresta tulee isompana poikana. Nythän se on aivan yltiösuloinen kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon seuraillu vähän Alveen Emman youtube-tiliä pennun kouluttamisessa. Tare ei tokikaan ole yhtä reipas ja aktiivinen ollut koko aikaa kuin Rapu, mutta jos me hetikohta löydettäisiin se yhteinen kupla.
      Enemmän meillä on tavoitteena se PK-puoli kuin TOKO, mutta samaan aikaan voi molempia asioita koulutella.

      -tiina-

      Poista