lauantai 26. lokakuuta 2019

Hoitolatoimintaa

Ystäväperhe lähti syyslomailemaan ja olin luvannut heidän koirilleen meiltä majapaikan siksi aikaa.
Lauantaina elokuvien jälkeen käytiin hakemassa tytöt lomalle. Ovat olleet ennenkin, joten sinänsä kamalasti laumojen yhteensovittaminen ei jännittänyt. 


Sunnuntaina käytiin viemässä Tuukka lomailemaan minun isälleni Inkeroisiin. 

Lenkkeilyt neljän isomman koiran kanssa meni ihan kivasti. Toki käytös on aina erilaista kuin oman lauman kesken ja vähän käsivarret saikin venytystä ja lihasten käyttöä enemmän kuin normaalisti.
Muiden koirien ohitukset meni kuitenkin kunniallisesti. 

Eikä edes tervutrion näkeminen kolmena aamuna saanut nelikon hermoja menemään eikä minun luottamusta omaan hallintaani kariutumaan. Se on kyllä sääliä aiheuttava porukka. Kolmesta koirasta kaksi on vallan mahdotonta eikä isäntäväen ymmärrys koirista kyllä tunnu olevan mikään huippu. Toivottavasti mitään ei koskaan pääse tapahtumaan.

Tässä vähän kuvia porukasta. Omasta siis, ei triosta: 





Otto ei belgien toimintaan lähtenyt mukaan.
Pääsääntöisesti yritti haukkumalla saada leikkimiset jne loppumaan. 

Hymy (vanhempi malinois) ja Tare leikkivät kamalasti. 
Wappu yritti selvitä henkisesti elämästä. Sille tämä kyläily oli varmasti rankinta. Kerran se meinasi alkaa leikkimään Tarenkin kanssa, mutta kaksi hellapoliisia saivat sen kyllä varsin nopeasti loppumaan. 


Torstaina töiden jälkeen käytiin Jounin kanssa pitkällä lenkillä koirien kanssa. Jouni fillarilla ja mie kävellen. Oli niin kaunis syysilmakin. Kotona syötiin hirveä, jota käytiin ostamassa Takaladolta töiden jälkeen.
Eilen perjantaina Tuukka palautuikin kotiin ja tänään ollaan lähdössä Helsinkiin.

Näin ne syyslomat kuluvat. 

-tiina-

2 kommenttia:

  1. Voi tuo alin kuva. :D Otto niin selvästi on kuvan kunkku ja hallitsija ja muut siinä nöyrinä alamaisina vieressä. Olet kyllä ollut uljas näky neljän koiran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otto jaksaa hämmästyttää tyttöjä vieläkin kunnon komentamisellaan. Hänen karvoihinsa EI kajota!

      -tiina-

      Poista