Ihana Nanna esittämässä.
8kk, kookas voimakas uros, jolla vahva pitkä pää.
Hyvät silmät, korvat ja purenta.
Hyvä runko, hieman kevyet kulmaukset edessä ja takana.
Lyhyt putoava lantio.
Liikkuu hyvällä askeleella, hyvät käpälät.
Hieman pehmeä karva.
Kaipaa vielä harjoitusta ja itseluottamusta.
PEK1, ei muuta.
Tuomarina Jetta Tschokkinen.
Eiköhän nämä tässä vähäksi aikaa.
Ollaan käyty tutustumispäivässä Kiviharjun koirahoitolalla, jossa oli jälleen kuvaaja paikalla.
Käytiin myös Strübingin Petran kameran edessä vedessä.
Valitettavasti Petran kone on nyt huollossa, nämä kaksi on vasta valmiita sieltä keikalta.
Taren kanssa olen käynyt Oili Huotarin TOKO-koulutuksessa peruutuspaikalla. Saatiin hyviä vinkkejä tulevaisuuteen ja isoja kehuja poitsusta yleensä.
Hallikausikin alkoi melkein entisenlaisella porukalla sunnuntaina. Hienosti oli Tare messissä ja hiki tuli leikkiessä.
Ensi sunnuntaina olen menossa KOPEKOn järjestämään VIETTI- ja LEIKKI-koulutukseen, jonka Ari Koskela vetää. Mielenkiinnolla odotan mitä se päivä tuo tullessaan.
Ensi sunnuntaina olen menossa KOPEKOn järjestämään VIETTI- ja LEIKKI-koulutukseen, jonka Ari Koskela vetää. Mielenkiinnolla odotan mitä se päivä tuo tullessaan.
Otolla kävi hassusti. Yhtäkkiä kotona huomasin että se huono kannuskynsi oli halki koko matkallaan ja päätin kuitenkin ensin kokeilla pelkän kynnen poistoa. Josko sieltä lähtisi kunnon kynsi kasvamaan tilalle.
Jos ei, niin sitten mennään kannuksen poistoon.
Pikkuinen tottiskipinä on iskenyt ja ollaankin kotona aamulenkkien jälkeen vähän harrasteltu ennen aamupaloja.
Myös hihnalenkeillä olen keskittynyt Taren käyttäytymiseen, etenkin nyt kun ollaan kaksistaan käyty pidemmillä lenkeillä Oton saibuillessa.
Olen myös alkanut polkupyöräilemään Taren kanssa. Sen kanssa laji ei ole niin hengenvaarallista kuin läppiksen kanssa. Pitkiä matkoja ei vielä mennä eikä vedä vaan ravaa tasaiseen tahtiin.
Olen myös alkanut polkupyöräilemään Taren kanssa. Sen kanssa laji ei ole niin hengenvaarallista kuin läppiksen kanssa. Pitkiä matkoja ei vielä mennä eikä vedä vaan ravaa tasaiseen tahtiin.
-tiina-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti