Taren kanssa teimmekin ihan kivan treenin, tulevaisuuden tavoitteena saada Tare tiivistämään henkilöryhmäjännityksestä seuraamista minuun.
Vähän niinkuin aikanaan Otto oppi myös tiivistämään seuraamista, kun tiesi ettei saanut kaikkia mennä moikkaamaan ja mielihalu olisi ollut kova.
Tällaisen ujon/pidättyväisen koiran kanssa asia tehdäänkin erilailla. Lähdimme kulkemaan (ilman käskyä) ihmistä kohti ja kontaktista sai palkan poispäin ihmisistä.
Tare on onneksi rento vieraissakin paikoissa ja palautuu treeneistäkin hyvin. Pienen treenin jälkeen menikin jo nuuskimaan kouluttajaa ja yhtä toista kuunteluoppilasta odottaen palkkaa tästä.
Tare ja Maria |
Pikkuhiljaa ollaan aloiteltu liikkeiden treenaaminen namiavusteisesti. Toiset koirat kyllä tuo senluokan häiriön, etten ihan oo varma miten siitä selvitään eteenpäin.
Eilen kauniissa talvikelissä käytiin Jatan kanssa Simonkadulla treenaamassa tottista.
Kössi |
Masa |
Ollaan käyty jonkinverran muiden kanssa lenkeillä. Ihana huomata, että Tarekin on helppo tapaus siinä suhteessa. Lenkillä keskitytään omiin asioihin eikä kiukutella muille tms.
-tiina-
Se on jo niin ison pojan näköinen, vaikkei vielä olekaan. Tosi hyvin olet sen kanssa tehnyt hommia probleemakohtien kanssa. Siitä tulee vielä todella hyvä. Pieni pidättyvyys on oikein hyvä piirre koirassa, niin ei tarvitse huolehtia, että lähtee innostuneena moikkailemaan, mutta jännittäminen onkin työläämpi juttu. Greetan kanssa olisi alusta pitäen pitänyt ruveta tuollaisia treenejä tekemään, mutta neljän sopivalla tavalla avoimen portugeesin jälkeen en aavistanut, että voi olla toinen ääripääkin. Sitä edelleen työstetään, vaikka eteenpäin ollaan mentykin.
VastaaPoistaJaana
Kiitos Jaana!
PoistaKyllä tässä on omakin pääkoppa joutunut työhön tämän kaverin kanssa.
Onneksi sillä on muuten ajatukset kunnossa, niin on kuitenkin uusissa paikoissa rento ja palautuu kivasti.
Ja voi hyväntähen miten se onkin ihan kakara vielä mieleltään <3
-tiina-