Mihin tämä aika katoaa, nyt jo huhtikuun loppupuolisko?!
Kevään aikana aloin kuuntelemaan todenteolla Oton hengitystä kun kiihtyy, alkoi todella herkästi läähättämään ja vähänkään enemmän jos innostui niin alkoi korisemaan.
Olin jo ennen rokotuksia varannut ajan uuteen sydänultraan Aitovettiin Kouvolaan. Haminan Eläinklinikalla rokotuskäynnillä Henna kuunteli sydämen ja totesi että sivuääni on jo asteella 4-5 (asteikko 1-6) kun lokakuussa se oli vielä 2.
Sydänultran aika oli lauantaina 2.4 aamupäivästä ja tässä tulokset:
Auskultaatiossa sydämessä systolinen sivuääni astetta 4/6 kuuluen parhaiten vasemmalta puolelta läppätasosta. Hengitysäänet normaalit. Reisipulssi normaali. Limakalvot vaaleanpunaiset ja kosteat.
Ultraäänitutkimuksessa todetaan sydämen vasemmassa eteis-kammioläpässä rappeumamuutosta sekä kohtalainen prolaps ja asteeltaan kohtalainen pyörteinen vuotovirtaus. Oikeassa eteis-kammioläpässä ei muutoksia. Sydämen supistuvuus normaalin rajoissa. Sydämen vasen eteinen lievästi laajentunut. Aortan ja keuhkovaltimon virtausnopeudet normaalin rajoissa.
Rintaontelon röntgenkuvauksessa ei todeta oireita selittäviä löydöksiä.
Oton sydänsairaus on hieman edennyt, ei kuitenkaan selitä hengityksen rohinaa rasituksessa. Mahdollisesti taustalla lieväasteinen larynx paralyysi. Diagnoosin varmistaminen vaatisi nielun tutkimuksen rauhoituksessa.
Otolla aloitettiin sydänlääkitys ja kontrollikäynti 6-12kk:n kuluttua.
Tuon ikäistä koiraa en ala enää minkään paralyysin vuoksi nukuttamaan, koska jos olisi tuo "tauti" niin ainoa hoito siihenkin olisi erittäin haastava leikkaus, jota ei monikaan lääkäri pysty vissiin tekemään. Joten rohiskoon niin kauan kuin henki pihisee.
Sunnuntain tottistreenit loppuivat, ihan tosi paljon päästiin eteenpäin.
Olin ostanut Jenniltä yhden treenikerran hänen toko-treeneistä, mutta meidän perheeseen tuli kulkutauti K kylään, niin jäi se käymättä. Samaten jäi Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen paimentaipparit käymättä tämän vuoksi.
Taippareihin kyllä pitäisi mennä jonnekin muualle koska aihe kiinnostelee.
Onneksi kaikki parannuttiin pääsiäiseksi niin päästiin lähtemään Heinävedelle Kermajärven rannalle. Minä lupasin vastata lämpimistä ruoista, otinkin pakkasesta hyvissä ajoin sulamaan kauriin takajalan sekä peuran paistia. Kauriista tein erämiehen kinkkua ja peura sai kaverikseen sienimarmeladia, molemmille lisukkeina erilaisia uunijuureksia. NAMSKIS
Belgialaisten välinen pilkkiottelu ulkomaalaistuomarin seuratessa ottelua |
Ihana reissu!
Paljon ulkoilua, saunomista ja hyvää seuraa! Pääsiäisen kisalajeina pilkkiminen, mölkky ja UNO. Mölkky pelattiin jääterassin äärellä Kermanjäällä samalla estäen koirien osallistumisen kisailuun.
Koiratkin pysyi ehjinä lihasjumeja ja väsymystä lukuunottamatta.
KIITOS ISÄNTÄVÄKI! Tuukan sanoin, kesällä tullaan uudestaan ;)
Ollaan lähdössä Italiaan Garda-järven ympäristöön oleskelemaan melkein viikoksi!
Koeilmoittautumisia olen pähkinyt, neljä MEJÄ-koetta olen jo omille listoille laittanut. Jos kahteen niistä pääsee niin tosi kiva!Pitänee katsella myös myöhemmälle kesälle niitä.
Vappupäivänä olen menossa Hoopersiin taas Taren kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti