Saatiin koepaikka MEJÄän Metsäkylästä, Metsäkylän metsästysseuran järjestämänä.
Lauantaina tehtiin jäljet maastoon ja sain tehtäväksi minulle tutun maaston, johon saa tosi kivan voittajaluokan jäljen.
Sunnuntaina heräsin aamuyöstä jo niin perinteiseen vatsa-alueen kipuiluun, nyt vain normaalia kovempana. Mutta urheasti koepaikalle puoli kahdeksaksi.
Meidän tuomariryhmässä, Tuire Lindfors, oli kaikki AVO-koirat (4 kappaletta) ja kaksi voittajaluokan koiraa. Tare toki viimeisenä.
Koeselostus:
Koira nuuskii alkumakauksen hyvin ja lähtee jljelle tarkasti ja sopivalla vauhdilla edeten hyvin 1. osuuden katkokulmalle asti. Katkolta laajalle tarkastuslenkille, mutta koira ei löydä verijälkeä ja tästä hukka. 2 osuuden alustsa koira lähtee määrätietoisesti riistan jälkiä seuraten pois jäljeltä, tästä toinen hukka. Koe keskeytetään 2:lla osuudella kun koira makauksen jälkeen saa vainun ilmasta ja poistuu jäljeltä tätä kohti. 1 ja 2 osuuksien makaukset osoitettiin selvästi. Koiralla ja ohjaajalla hyvä yhteistyö.
Näinpä tuloksena voittajaluokan nolla.
Alkava viikko onkin taas melkoisen täyteinen tekemisestä.
-tiina-
Näitä kuvauksia on mielenkiintoista lukea. Voin vain kuvitella, miten paljon erilaisia houkuttelevia hajuja on luonnossa tällä hetkellä. Hyvä alku kuitenkin.
VastaaPoista