lauantai 27. kesäkuuta 2020

helteellä vesisotaa!

Meillä on ollut hurjat helteet.
Tuukalla oli viimeisenä hoitopäivänään vesisotaleikkejä ja valitettavasti hänen vesipyssynsä olivat kyllä parhaat aikansa nähneet.
Illalla Jouni kävi kauppareissuilla ja iloiseksi yllätykseksi oli ostanut uudet pyssyt!

Taren ensimmäinen vesisota ;)
Otto joutui olemaan melkolailla sisäarestissa, koska se ei osaa leikkiä nätisti. 



















Aivan mahtava iltahulluttelu!

-t-

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

midsommer

Nyt on jo keskikesänjuhlat vietelty. 

Treenipuolella ollaan Taren kanssa keskitytty hyppytekniikkaan ja jumppaan.
Itsevarmuus on kehittynyt ja nyt treenaillaan omineen, kunnes elokuun puolessa välissä pidetään livetreeni Taren veljen Köpin kanssa. 

Yhden koe-eläinpuistojäljen tein nyt keskiviikkona -> suora jälki, jossa tiheään keppejä. Kuuma ja kuiva keli, odotettu ukkonen teki kelistä tosi hurjan. Kivasti Tare jäljesti, mutta se keppien ilmaisu! Ottaa kepistä hajun ja käy suoraan maahan! Aivan älyttömän ihana!
Näitä tarttee vaan alkaa tekemään enemmän. 

Kesäkuussa alkoi TOKO-treenitkin. Päästiin Taren kanssa uuteen ryhmään, jossa on enemmän aloittelevia koiria. 
Onkin ollut kiva, tyyppi pystyy yllättävän hyvin tekemään vaikka on häiriötäkin kentällä. Meillä samanaikaisesti treenaa PALJON pidemmällä oleva ryhmä ja joskus ollaan samalla kentällä. On kokeiltu jo ruutua, targetetille menoa, paikkamakuita. Tosi kivanoloinen ryhmä! 

Kesäkuun alussa sai jo alkaa järjestämään kokeita. Meidän seura aloitti PEKO-T kokeella, eli pelastuskoirapuolen kokeella. Omasta seurasta kokeeseen osallistui Jenni ja Suvi, heidän lisäksi mahtui yksi ja hän tuli Lappeenrannasta. Aivan mahtavaa oli kun kaikki saivat kirkkaasti ykköstuloksen!
Niin on pelastuskoirapuolikin taas vahvistunut meidän porukassa aivan mahtavan aktiivisella porukalla!


Ensi viikko ollaan vielä töissä. Sitten pakataan koneet kainaloon ja lomaillaan/etätyöskennellään kotosalla kunnes Tuukka lähtee kouluun elokuussa. 

Juhannusjuhlat oli ja meni. Perjantaina Paula ja pojat tuli meille yökylään, käytiin skeittipuistossa, saunottiin, paljuiltiin, syötiin ja lenkkeiltiin. Älyttömän ihanaa! 

Lauantaina vielä Katariinaan skeittipuistoon ja illalla mentiin Jounin vanhempien mökille.
Otto oli hihnassa koko ajan, on sen verran holtiton mieleltään. Mutta ihana kun Tarea pystyy pitämään vapaana! Siinä se oli ja osallistui, ihmetteli ja kummasteli asioita. Uitiin, saunottiin ja syötiin. 


-tiina-

perjantai 29. toukokuuta 2020

Kotkan puistoja

Tuukan kanssa kävimme Kotkan puistoista Sapokassa ja Katariinassa katselemassa kevään etenemistä. 









kesän ensimmäinen kioskijätski! Nam




Uusi taideteos Katariinassa. Ihana kun kaiken aikaa kehitetään!




Mahtavia nuo puistot, etenkin kun EI ole koirankieltokylttejä, roskiksia on tarpeeksi ja on monenlaista nähtävää. Kukinta ei ollut vielä kummoisesti alkanut. Kaunis kesäpäivä oli jo aamupäivästä saanut ihmiset liikkeelle, grillit oli tulilla ja pöydät alkoivat täyttymään. 

-tiina-

torstai 21. toukokuuta 2020

Aktiivista koiraharrastamista

Muutaman vuoden kestänyt uniaika maastolajeissa näyttää olevan taaksejäänyttä elämää, ainakin tällä hetkellä. Parhaillaan ollaan käyty kolmekin kertaa viikossa pellolla nuuskuttelemassa!

Niin jälkiryhmäni kanssa kuin muissa seuroissa hakemassa ajatuksia ja henkistä tukea :) 



Pikkuinen picardi Ruu tutustumassa lapsi-ihmiseen 


kelit eivät ole peltoihmisiä suosineet 

Ottokin on pellolle jo päässyt




Suursnautseri Qadi ensimmäistä kertaa pellolla/jäljellä

Tare





Minna ja Hektor

elämä on leikkiä
Näistä kukaan ei siis kuulunut viralliseen jälkiryhmääni vaan sain seuroihin Pyhältöön muita ihmisiä. Olen myös käynyt yhden Helin kanssa pellolla: 


Heli ja Riesa

Otto
Myös Sarin ja Johannan kanssa käytiin pyllistelemässä:


Johanna ja Hymy
Kotona jumppaillaan, lenkkeillään ja etsitään aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. 



Tottistakin pitäisi alkaa vääntämään, mutta uskon että noiden aktiivisuus ja oma-aloitteisuusjuttujen (tarjoamisen) oppimisen jälkeen sekin on helpompaa tehdä. 

Yksi päivä käytiin Kotkassa puistoilemassa Karhulan jokipuistossa.











Osteopaatilla käytiin sunnuntaina, Aleksi sai hoidettua Taren kunnolla! Pikkumies köllähti patjalle heti ja alkoi nopeasti nukkumaankin. Hoidot ovat tehonneet ja lihas alkaa olla kunnossa! Woopsidoo!
Lähipäivinä teen hyppytekniikkatreenin, videoin sen ja lähetän koutsille arvioitavaksi. Treenit jatkukoot!


Käytiin Oton kanssa treenamaassa koirakohtaamisia yhden sairaslomaa talven viettäneen Greysteri-koiran kanssa. Topek on ollut lokakuusta asti sairaslomalla, nyt tarkoituksena alkaa kuntouttamaan kisakoiraksi vetolajeihin. Mutta koska ei ole vieraita koiria nähnyt, niin aloitettiin helpoilla yksilöillä: meidän Otto ja Johannan mali-tytöt. Käytiin Kirkkojärven lenkki ja jopa koirapuistoilemassa, jossa Topek rakastui Ottoon. Kuten niin monet muutkin urokset ovat tehneet.
Seuraavaksi mennään Kotkansaaren kierrokselle.


Tänään helatorstaina aamusta pellolle, sen jälkeen tsekkaamaan yksi PEKO-T kokeen jälki ja loppupäivä kotoilua. Varmaan aivan umpijäässä, ei ole kesästä tietoakaan. 

-tiina-