Nyt se lokinkatulaisten elämä on mullistunut täysin.
Vaikkakin tätä uutista on odotettukin ja tupakointini lopettamisen syitä arvuuteltu, niin kiltisti ovat ihanaiset ystäväisemme odottaneet tiedotustamme asiasta. Kiitos, ette usko kuinka halusin hetiäkkiänyt kertoa teille, mutta halusimme ensin saada tietoomme mahdolliset riskit minun sairasmenneisyyteni vuoksi ja muutenkin saada itsellemme asia "todeksi".
Elikkäs, kaikista terveydellisistä ongelmistani huolimatta olen onnistunut "hankkiutumaan" raskaaksi. Toukan eräpäivä on kesäkuun lopulla, heinäkuun alussa.
Jos kuntoni ja terveyteni kestää, elämäni ei kummemmin tästä muutu ennenkuin olen ryhävalaan kokoinen.
Syön vähän terveellisemmin kuin ennen, neuvolan ruokasuosituksia en tule 100 %:sesti noudattamaan, saatanpa liikkua myös enemmän, en polta enää tupakkaa, juon alkoholitonta olutta ja siideriä jne..
Minua pelottaa, kauhistuttaa, mutta olen myös äärettömän innoissani asiasta. Vaikkakaan elämämme ei olisi loppunut jos tätä mahdollisuutta ei olisi meille suotu, niin kuitenkin on ihanaa kun toiveemme toteutui. Kunhan mennään kunnialla loppuun asti!
Tulevaisuudesta en mene vannomaan, mutta jos minä ja Toukka ollaan jakautumisen jälkeen ok, niin pienen äippälomailun jälkeen olemme jälleen koiratreeneissä mukana! Jos ei olla, niin sitten lepäilemme.. Mutten halua kuulla ettei minulla enää ole aikaa harrastaa, koska ei kukaan muukaan äiti joudu kaikkia harrastuksiaan lopettamaan. Eikä minulla ole kuin tämä yksi..
Mutta yksi murhe kerrallaan. Eli kunhan selviämme loppufinaaliin ja olemme molemmat senkin jälkeen terveitä, se on main goal nyt tällä hetkellä! APUA!
Olen minä sen verran innoissani ollut ajatuksesta, että muiden mukeloille lahjoja etsiessäni olen ostanut Toukalle myös jotain. Paikallinen tatuoija Pete Paronen oli suunnitellut vauvan bodeihin kuvat ja niitä myytiin yhdessä Hanimaalaisessa lastentarvikeliikkeessä. Ja kun tiesin ettei tällaisia joka putiikissa tule vastaan, menin ja ostin. Hienoja, eikö?
Seuraava tuli hankittua jälleen kun eksyin lastentarvikenettikauppaan. Etsin jälleen erinäisille lapsukaisille erinäisiä lahjoja, huimasti on muuten ystäväpiirissä lapsien määrä lisääntynyt tässä viime aikoina! Mutta tämä pieniä sieviä sieniä sisältävä body oli alennusmyynnissä ja kun siitä tuli heti mieleen Ismo Alangon pieniä sieviä sieniä kappale, niin "ostoskoriinhan" se sieltä tupsahti!
Sisustuksen viimeistely olohuoneessa on kummitellut mielessäni hirmuisesti. Etenkin nyt kun Jouni on viikon mekkaloinut takkahuoneessa purkaessaan vanhaa avotakkaa pois sieltä.
Viime juhannuksena otetut IHANAT kuvat Sihvolan pojista vesisodan tiimellyksessä:
ovat pyörineet mielessäni myös kovin ja niinpä nämä kaksi asiaa yhdistyi toteutuksessa. Ja lopputulos miellyttää ainakin minun silmääni kovin paljon!
Tosin, eihän näitäkään värillisiksi voinut vaan jättää.. Mutta kyllä tuo ilo mustavalkoisistakin kuvista välittyy ja tarttuu! Ainakin minuun. Ihania poikia nuo..
Marraskuun lapsemme täyttävät vuosia. Kuismalla tosiaan oli jo 4-vuotispäivät, Alma täytti eilen sen 10-vuotta ja Otto tulisi ensi viikolla kaksi vuotiaaksi teinihirviöksi! Vanhoja jo nuo meitin hurjat! Ja mitään en saa aikaiseksi niiden kanssa.. :/
Noh, nyt juhlitaan jokuset pikkumajoulut ja sitten saadaan nököttää joulu aivan rauhassa, kaksisteen tai siis viisisteen, me ja koirot. Mihinkään ei lähdetä..
Ja minä kasvatan mahaa..
Voi tsiisus mikä show siitäkin vielä syntyy tässä matkan varrella?!?
-tiina-
Onnellista odotusta!
VastaaPoistaou ou ou onnee =) voi että mikä ihana uutinen <3 ihanaa odotus aikaa <3 karvasille onnittelut kans ikälisäyksestä =)
VastaaPoista<3 <3
VastaaPoistaEi mun ainakaan ole tarvinnut jarruttaa koiraharrastusta..tai no sen verran että silloin vajaa 6 vuotta sitten kun Susku soitti että missäs ne hakuteenit olikaan tai jotain sinne päin, joutui sanomaan että ihan nyt just en ole paikalla enkä menossa treeneihin,kun Miro oli muutamaa tuntia aiemmin putkahtanut maailmaan.=) =) Mutta siis yleisesti ottaen järjestelykysymys!