Otsake tarkoittaa ihan vaan sellaista että huomenna on taas aika rientää työkkäriin ilmoittautumaan työttömäksi, minulla nimittäin alkaa lomautus!
Omalla tavallaan TODELLA hieno asia, koska olen jotenkin vähän ollut stressaantunut vähän kaikesta. Töissä ollaan tehty loppuasiakkaiden vaatimia muutoksia projekteihin joiden päättymispäivä on ollut ja mennyt jo varmaankin kesäkuussa.. Ja kaikella on AINA jumalaton hoppu ja hätä, kaiken olisi pitänyt olla valmiina jo eilen että tänään olisi saatu asennettua kyseinen nikale! KELE!
Ja onhan se ihan kiva että saisi tämän viikon aikana ihan rauhassa askarrella tuota uutta eteistämme kasaan, jotta olisi joulun aikaan edes jonkinmoisessa kuosissa..
Takka on siis kokonaan purettu, seinämateriaalit on haettu ja tukia levyille on oikeissa paikoissa ja suorassa!
Ikeasta käytiin hakemassa uudet kaapit sinne: 200x60x236 ja 100x60x236. Syvyydestä en mene vannomaan mutta leveydet ainakin on oikein. Leveämmässä kaapissa on peiliovet ja kapeassa sellaset vängän väriset. Yllätys kaikille muille paitti naapuruston Marikalle, hän kun oli matkassa mukana..
Lattiamateriaaliksi tulee mitä todennäköisemmin laatta. Onpahan helpompi pitää puhtaana ja ei ole niin herkkä kosteudelle.. Toukan myötä varmaan tulee tarve siivota sitä useammin ja kuivata :D
Ja tosiaan. Kävimme ultrassa. Toukka on äitiinsä tullut; lääkäreitä/hoitajia eikä nähtävästi kätilöitäkään helpolla päästetä.. Niskaturvotusta (tai jotain sellaista) ei meinattu antaa tutkia ollenkaan, Hän haluaa näyttää ultralaitteelle vain naaman! Kaverin pituusmittaus muutti eräpäivää, Hänen pitäisi syntyä samana päivänä kuin enonsakin eli 4.7. Uskotaan kun nähdään..
Mutta oli se vaan jotenkin hurjaa nähdä sormien pienenpienet luut ja se pikkarainen syrän joka sykki hurjaa vauhtia! Ja kuulla se sydän, tosin varmaan kuuli sairaalan seitsemännessä kerroksessakin sen kun kajarit oli aikalailla täysillä.
Mutta tässä Hän on, meidän pieni Alien:
Torstaina kävin myös ensimmäistä kertaa neuvolalääkärin juttusilla. Dopplerilla emme saaneet sydänääniä kuulumaan, Toukka kun oli yllättäen mennyt takimmaiseen nurkkaan jemmaan.. Mutta äitiysneuvolan ikivanhalla ultralla saimme kuvantynkää näkymään ja lääkärikin näki sydämensykkeen..
Pikkasen olen joulua yrittänyt noilla meitin vähäisillä koristeilla askarrella.. Mulle kuitenkin riittävästi, eipähän ole niin paljon poissiivottavaa kun kaikki tämä hössötys on ohi..
Hieman tekisi mieli sen verran pyörtää sanojani että menisimme mummolleni aattona joulupuurolle aamusta. Siskoni on saapumassa Heltsinkistä landelle ja ovat tapansa mukaan menossa mummolaan riisipuurolle. Ja Maikkoa olen/-mme nähneet viimeksi häissämme.. Pitäisiköhän ehdottaa, suuttuisikohan kukaan jos tämän muutoksen tekisimme ainoastaan?!
Sehän nähdään sitten. Mutta nyt syömään uuniriisipuuroa, just otin sen uunista ulos!
-tiina-
En muista, olenko suurinpiirtein milloinkaan käynyt mummolla aattona puurolla, joten ihan perinteestä ei voida varmaan puhua. No, tulipahan nähtyä, mutta myönnetään, että yksi pikkupoika vei minun huomioni täysin ja jutustelut jäi vähän vähälle :)
VastaaPoistaMukavaa tulevaa vuotta ja leppoisaa odottelua!