tiistai 1. tammikuuta 2013

Uudet kujeet?

Taas meni yksi vuosi pakettiin. 
Vuoteen 2012 kuului ressiä, harrastamista hyvin paljon, juhlia, häät, kokeetkin.

Hirmuisan tyytyväinen olen, vaikkei kummoisia loppujen lopuksi tehtykään. 
Yhteinen sukunimi tuli toukokuussa. Suurinpana ja mielenpainuvimpana asiana! 





Poikien kanssa tuli treenattua melkeinpä luvattoman paljon, kun halusin KUNNOLLA edistyä myös hakumetsässä. Kevät menikin maalimiesmotivaation kasvattamisessa, etteivät tehotiimin jäsenet juoksentelisi niin kovin riistan hajujen perässä vaan tekisivät mitä käsketään. Tässä mielestäni onnistuttiin hienosti! Kiitos siitä jaksavalle ja ihanaiselle hakuryhmällemme!



Jäljellä pyrin keskittymään rauhoittumiseen, etenkin mustalaisen kanssa. Jospa se hirveä höyry alkaisi loppumaan ja saisimme ihan ilman pikajuoksuakin jäljestettyä.. 

Tottiksessa emme taaskaan edistyneet oikein mitenkään päin. Tai siis Kuisma on ihan sekaisin onnesta kun näkeekin ketjukaulaimen. Otto taas kun haistaa namit. Mutta on sen verran rauhoittunut että pystyy jo keskittymään hajusta huolimatta, ettei ole koko ajan ihan kiihkoissaan. Eli ehkä olemmekin jossain onnistuneet?

 












Oton kanssa rohkenin kokeeseenkin. Ensimmäinen MEJÄ-koetulos plakkarissa, AVO2. Tulos kuitenkin, sain kokea vähän kisajännitystä!

Kuismakin viimein sai käytyä luonnetestin. Ihan oman näköisin tuloksin. 

Kiitos kasvattajille näistä niin kovin erilaisista yksilöistä! Mitään en täksi vuodeksi lupaa, mutta ajatuksissani on koe jos toinenkin.. Jos Toukka vaan on yhteistyökykyinen mahassani =)  

Toukka on siis tämän vuoden ressinaiheuttaja ja odotuksenarvoinen asiamme! 
Outoa huomata kuinka oma kroppa muuttuu pikkuhiljaa kunnon väestökuljetusalukseksi. Oudonnäköisiä huonekaluja ja kamppeita alkaa jo nyt kerääntymään taloomme?! Vasta heinäkuussahan sen (Hänen) pitäisi ulkoistua, mutta kun muutkin ihmiset tarvitsevat nurkkiinsa tilaa ja me näitä asioita nyt tulevaisuudessa tarvitsemme. Ennenkuin myyvät jollekulle muulle..  

Ei tässä muuta kuin remontinkimppuun! Jotta joskus saadaan homma pakettiinkin!

Mukavaa/tulosrikasta/ansiokasta vuotta 2013 ihan jokahiselle lukijallemme!

-tiina-






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti