RV29+jotain

Kiloja kasvatellaan, minä ja lapsi yhtäaikaa. 

Joudun kaikkien täydellisten äiti-ihmisten kauhuksi toteamaan, etten ole kyllä löytänyt sitä kaunista ruusunpunaa kuvaamaan tätä odotusaikaa. Kultaiset reunuksetkin alkavat kovaa vauhtia haalistumaan pilvien reunoilta. 
Alkuhan meni hyvin. Ei ollut pahoinvointia, ei outoja pakkomielteitä tai vihantunteita eri ruoka-aineita kohtaan tms. 

Viikkojen lisääntyessä ja lomautuksen jatkuessa on olut paljon aikaa miettiä. Liikaakin aikaa. Vaikkakin minulla on PALJON ihania ihmisiä ympärilläni, äitejäkin, jotka varmasti kuuntelisivat ja neuvoisivat minua mieltäni askarruttavissa asioissa, niin kukaan heistä ei ole äitini. 
Olen alkanut uudestaan kaipaamaan kamalasti äitiämme, jonka menetimme 10 vuotta sitten. Olisi aivan mahtavaa kuulla minkälaista hänestä oli odottaa jokaista meistä, minkälaisia ajatuksia raskaus hänessä herätti, kaikkea.. Tosin tiedän, että eläessään hän osallistuisi liikaakin näihin asioihin ja varmaan nukkuisikin salaa autokatoksessamme, ettei olisi liian kaukana ja heti tarvittaessa tässä lähellä. Oman kun olin pieni-kirjaseni avulla on avautunut hänen ajatuksiaan kun olin aivan pieni vauva. Siellä on myös äitini lippunen neuvolasta, josta selviää vain hänen (ja minun) terveydentilansa milläkin hetkellä. 
Pientä masennusta hetkittäin on siis ollut näköpiirissä ja itkuisuutta etenkin kun olen itsekseni kotosalla. 

Vaikkakin kaikki tutkimukset ovat antaneet minulle hyviä tuloksia, ei ole suurtakaan pelkoa rajuista ennenaikaisista supistuksista tai muutakaan niin Toukka se on päättänyt kokonsa puolesta heilahtaa käyrien ylärajoille tässä viimeisten viikkojen aikana. Eli minulla on maha kasvanut äärettömästi hujauksessa. 

Tämä hidastaa/vaikeuttaa lenkkeilyä ja muita normaaleja asioita elämässäni. Jos nämä muutokset olisivat tapahtuneet pikkuhiljaa, asia olisi varmaan helpompi hyväksyä. Mutta kun tämä on tapahtunut LIIAN nopeasti. 
Kauhukuvia piirtelen mielessäni, etten tällä menolla kauaa voi/jaksa poikien kanssa lenkkeillä laisinkaan. Ja koska mie olen ollut se joka on pitkät lenkit heidän kanssaan vetänyt, niin jos seuraavat kaksi/kolme kuukautta onkin aikaa jolloin siihen en pysty, niin niiden kuntohan romahtaa aivan tyystin. Vaikkei se mikään hyvä varmaan nytkään ole mutta kuitenkin edes jonkunlainen. 

Tiistaina kävin KOKSissa tutkimuksissa. Kaikki oli siis aivan ok. Toukka tosiaankaan ei tykkää lääkäreistä, kun alkoi heti riehumaan kun yritti ultralla mittailla hieman kaverin kokoa. No, lopputulemana arvio on siis raskausviikoilla 28+5 noin 1500 g, joka on PALJON tässä vaiheessa. Luulisi noilla jumppamäärillä mitä hän mahassa harrastaa pysyvän kilot kurissa mutta ei. Jotenka tämän vuoksi minulle annettiin uusi aika neljän viikon päähän, toukokuun puoleen väliin. 
Uusia kuvia emme saaneet, koska Toukka on jo niin iso ettei siitä kunnon kokovartalo-otoksia enää oikein tahdo saada. Pääasiahan oli että kaikki oli kunnossa. 

Synntytys- ja perhevalmennustunnitkin alkavat tässä hetikohta. Ensimmäisenä on vierailu KOKSin synnytysosastolle ja lapsivuodeosastolle VAPPUAATTONA!! Toivottavasti Jouni haluaa lähteä minun seurakseni näihin. Uskoisin että haluaa, ihanan osallistuva hän on ollut monenkin asian suhteen. 

Ehkä tämä itkuvirsi nyt riittää tällä erää. 

-tiina-