Kaakon Käyttökoirat Ry järjesti leirin Haminan Turkialla Lintukodossa. Puitteet leirien pitämiseen oli hyvät, keittiö näytti ihan vastikään uudistetulta ja tilaakin oli. Koiria sai tiettyihin huoneisiin viedä mukanaan unisille.
Minulla oli mukanani Otto hakemassa oppeja ja vinkkejä jälkeen, vaikken olekaan sitä ennen leiriä "ehtinyt" treenata laisinkaan. Kevättalvella olemme hakuilleet ja tottistelleet. Pariin ekaan jälkitreeniin olen ottanut mukaani Kuisman että Jouni saa kaikessa rauhassa keskittyä taippareihin treenaamiseen.
Jounin olin luvannut seuran käyttöön keittiöhenkilökunnaksi Niinan apupojaksi.
Ottohan vetää aivan aivokuolleena jäljellä, eikä se ole minusta mukavaa. Saati että kuitenkin se tarkkuus häviää jäljestämisestä, jos ihan mielettömällä höngällä mennään vaan eteenpäin. Tähän halusin kaikkein eniten ratkaisua ja neuvoja, keppi-ilmaisulla ei ole niinkään väliä ennen tämän tilanteen ratkaisua.. Saati esine-ruudulla tms.
Lauantaiaamuna koutsimme Tero saapui lappeenrannasta meitä neuvomaan. Aamupalan jälkeen keskustelimme jäljestämisestä sekä jaoimme ajatuksiamme koulutuksesta ja koiran kouluttamisesta jälkikoiraksi. Avasi hienosti ajatuksia.
Siitä siirryimmekin pellon reunaan. Sinne halukkaat askartelivat omille koirilleen jäljet. Itse ajattelin että siitä kouluttajalle selviäisi ehkä parhaiten mitä mie tarkoitan kaahottamisella ja mihin tarvitaan OIKEASTI apuja.
Kyllä se selvisikin ja näkyy melko hyvin jo kuvistakin:
 |
| Lähtö on aina kaikkein hankalin ryntäyksen vuoksi. |
Lounaan jälkeen teimme kuitenkin Otolle jäljen hiekkamontulle, jonka itseasiassa Tero ajoi Oton kanssa. Se se vasta olikin noutajapojalle rankkaa henkisesti. Turhanpäiväisestä vetämisestä ja ryntäilystä sai negatiivista palautetta eikä päässyt etenemään ja rauhallisesta/varmasta etenemisestä sai kehuja.
Onneksi tuo on vietikäs koira ja suurin osa tuosta ryntäilystä johtuu siitä, muuten ei ehkäpä nämä neuvot olisi auttaneet. Suurimpien raksutushetkien kohdalla Otto pisti istuen jäljellä, vaahtoakin tuli suusta, silmissä oli lasittunut katse ja kaikki purkautui piippaamisella. Mutta ominpäin rauhoituttuaan Otto jatkoi jäljestämistä! Tämä jälki ei ollut pitkä, mutta oli rankka!
Sunnuntaina kokeilimmekin samanmoiselle jäljelle bonukseksi vedonestovaljaita jälkivaljaiden lisäksi, joilla tarpeentullen jarrutellaan menoa ja palkkioksi annetaan löysää.. Myös naksutin tuli kuvioihin tässä kohtaa.
Jo matkalla autolta jäljelle puimme niin jälki- kuin vedonestovaljaat päälle ja aloitimme opiskelun. Tero jälleen kerran hallinnoi koiraa ja naksutinta, minä vain tungin oikeaan aikaan namia Oton suukkiin. Eli matkalla jo aloimme ottaa turhaa häröilyä pois. Menimme aika lähelle jäljen lähtöä ja sitten menimme pois. Toisella kerralla Oton rauhoittuessa lähdimme ajamaan jälkeä. Liiasta ryntäilystä sai vedonestovaljaista nykyjä ja Oton lopetettua liika veto, naksaus ja jäljelle nenän eteen palkka. Emme menneet aivan loppuun asti, vaan aloitimme jäljen alusta. Pitkistä namittomista kohdista Ottolle tuli turhauma joka purkautui yrityksenä ryntäillä, sai negatiivista palautetta, rauhottui, naksaus ja palkka. Pääsimme loppuun asti ja noutajapoika oli uupunut. Heti vedonestovaljaat pois käytöstä ja rauhallisesti autolle.
Ostoslistalle siis ilmaantui vedonestovaljaat ja toimintasuunnitelmaan tasaisesti aamuruokailun hoitaminen jäljellä vaikkapa kotipihalla.
Tero tykkäsi kamalasti Oton luonteesta ja vietistä. Hänelle itselleen on jokunen tovi sitten ilmaantunut tappijalkainen labbis nimeltään Ansa ja siten muutenkin hän on tykästynyt noutajiin. Mutta kuulemma työkoiraksi hän mieluiten ottaisi parsonin.
Rankka oli leiri tällä lisämassalla vetäistä läpi. Jalat ovat nyt kuin tulessa eikä kamalasti tekisi mieli liikkua YHTÄÄN.
Enemmän kuvia leirin jälkiryhmäläisistä löytyy kaakkolaisten kuvat.fi-sivulta.
Hyviä oppeja muidenkin suorituksista tuli sekä äärimmäisen hyvä mieli Oiva skotin onnistumisista sekä kehityksestä! Hienoa Eevi ja Oiva!
Tämä nainen kiittää kaikkia osallistujia sekä järjestäjiä leiristä!
-tiina-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti