sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

TOKO 14.4.2018

Viikon seuraava koe. Koe oli Kotkassa, joten matka ei ollut pitkä. Onneksi päästiin. Oli ollut ALO-luokkaan tunkua ei-KKS:n koirakoista. 

Aamusta kävin lenkillä ennekö kukaan muu oli herännyt. Ihanaa kun meri on viimein sulanut ja erilaisia lintuja on alkanut ilmaantua sinne. 
Aamupalojen jälkeen painuin pihalle. Siivosin linnunpönttöjä, toisen heitin poistokasaan. Oli jo tosi hurjassa kunnossa. Sitten asensin paikalleen hyönteishotellin ja askarrettiin Tuukan kanssa toinen sellainen valmiiksi. 


ei uskoisi että isovanhemmat on rakennusmestareita. Omena on kauas puusta pudoonut..




ahertaja
valmis ja paikallaan. 
Aamusta oli jo ystävät (kiitos Sanna) laittaneet viestiä "kilpakumppaneista" ja suoritusjärjestyksestä. 




Melkein iski ressi, kun neljä kilpailijaa ja kolme saa palkinnon 😁

Alkuun siis paikkamakuu. Otto teki saman kuin torstainakin, seurasi liikkuria ja toisella käskyllä meni maahan. Oli hyvin paikallaan. Kun menin vierelle, nousi omia aikojaan ylös. 
Tälle pitäisi nyt oikeasti keksiä joku hyvä keino saada pois!

Liikkeestä maahanmenossa jouduin taas antamaan kaksoiskäskyn, tuomari sanoi että ehti juuri maahan ennen kääntymistäni. Että nopeutta ja varmuutta pitäisi saada tähänkin. 




Noutoesineen pitämisessä Otto ei tällä kertaa itse ottanut kapulaa, vaan vähän jouduin pudottamaan sen Oton suuhun. Piti kivasti, mutta vähän oli mun oltava hyvä koppari että sain kapulan irrotusvaiheessa kiinni. 

Seuraaminen oli perinteisesti ilmavaa. Kertaakaan ei kuitenkaan jäänyt haahuilemaan eikä nuuskimaan mitään. Lopussa tuli yhteinen aivopieru ja jumitus, onneksi siitä selvittiin. 




Luoksetulossa Otto vähän törmäsi minuun ja otti huonot loppuasennot. Mutta edelleen innokas luoksetulo oli.



Estehyppy onnistui kivasti. Toki voisi tulla parempaan loppuasentoon, mutta. 

Ja kuten aiemminkin nollasimme kaukokäskyt. Tuomari kehui, että hienosti liikkui silmät käden mukaisesti ;) 





Tällä suorituksella saimme jälleen ALO2-tuloksen. Paremmilla pisteillä toki. 
Tykkään kyllä Harrista tuomarina, kun on reilu etenkin ALO-luokassa mutta kertoo yleisvaikutelmaa miettiessään jokaisen liikkeen kohdalla miten voisi tehdä paremmin. Vaikka olisi jo ysi plakkarissa. 



Ja emme olleet viimeisiä, ensimmäistä kertaa päästiin palkintopalleille!


Kuva by Sanna
Nyt vaan leuka vasten rintaa ja miettimään korjauskeinoja noille ongelmille. 

Onneksi toukokuusta alkaen ollaan mukana yhdessä Haminan seudun Seurakoirakerho ry:n TOKO-porukassa treenaamassa. 

-tiina-

1 kommentti:

  1. Paikalla makuussa palatessa kyykisty koiran viereen. Anna palkkanamut sinne makuullle ja sanoo vapaa siitä suoraan. Sitten alat pikkuhiljaa pidentää aikaa ennenkuin kyykistyt palkkaamaan maahan. Älä ikinä pyydä istumaan paikallamakuusta harkoissa. Harjottele istumaan nousu eriliikkeenä maa-istu ihan muussa yhteydessä. Saat tuon istumaan varastamisen pois nopsasti.

    VastaaPoista