sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Voihan Korona ja Amerikka :(

Luottavaisin mielin viikko sitten lauantaina pakkasin laukut loppuun ja saatiin loputkin siivoamiset hoidettua kotona. 
Automatka Helsinkiin sujui hyvin ja tyhjä ruutukin löytyi Mersulle melko kepeästi.
Lentokentällä oli rauhallista, laukut menemään koneeseen ja non-shengen alueelle lounastamaan ennen koneen nousua. 

Ei ollut mitään lämpötilojen mittauksia tms. 
Lentomatka meni hienosti, katseltiin elokuvia ja Tuukka vähän nukkuikin.

Jenkeissäkään ei ollut minusta mitään outoa ja ihmeellistä, mistä oltiin peloteltu. 
Jouni oli meitä jo odottamassa. 

Ensimmäisenä iltana käytiin vain hotellin alakerrassa syömässä, yö oli sekava ja huonouninen. 
Miami oli älyttömän tuulinen ja se tuuli oli kylmä. Silti käveltiin keskivaiheilta Middle Beachiltä aivan eteläisimpään kärkeen, välillä rannalla ja toisinaan katuja pitkin. 



























Takaisinpäin joutuikin ottamaan jo taksin, jalat meinasi tappaa minut. Itsekritiikki taas heltyi vähän kun katseli sitä menoa siellä. Ihan ok kulkea biksuissa, vaikka kroppa on minkälainen vain. 

Maanantaina Jouni haki meille auton, jolla matka taittuisi pohjoisempaan. Orlandoon ja kohti Disney Worldia. 






Tiistaina mentiin Magic Kingdomiin, oltiin hyvissä ajoissa liikkeellä. Puisto aukeaa kymmeneltä ja parkkis alkoi täyttyä hyvää vauhtia. 










Nalle Puhin hunajapuu

Jonottamassa kääpiöiden vuoristoradalle




juna ja kyydissä olevat eläimet suihkuttivat vettä




Hurja päivä, 8 tuntia eessuntaassun siellä. Hirveä määrä ihmisiä, joka paikkaan PITKIÄ jonoja. Muutamat fast-lane-kortit käytettiin, joka mahdollistaa nopeamman sisäänpääsyn. 
Illalla Tuukka kävi vielä hotellilla uimassa ja sitten unisille. 

Keskiviikkona Animal Kingdom vuorossaan. Käytiin kiertelemässä discovery islandia, africaa, aasiaa ja dinolandia. 

erilaisempi reittivalinta auton GPS:ltä

IHANA tekopuu


Saukko


Junamatkalla päästiin affection sectioniin eläinten keskelle ja 



















Illalla käytiin vähän hakemassa paikallisesta Alkosta juomista. 

Torstaina aamulla olikin puhelimeen tullut useita viestejä ja alettiin uteliaina vähän selailemaan erilaisia uutiskanavia. 
Lopputulemana Jouni alkoi ottamaan yhteyttä Finnairiin ja lopulta chatista Joona sai hankittua meille uudet liput kotimaahan perjantai-illalle. 
Yhdysvaltain presidentti oli päättänyt sulkea maansa rajat eurooppalaisilta koronaviruksen vuoksi perjantai-iltana, joka tarkoittaisi myös sitä ettei poiskaan lentoja kohta lähtisi. 
Jouni myös perui hotelleja ja yritti aluksi siirtää Miamin seuraavaa hotellia uuteen päivään mutta päätyikin varaamaan uuden hotellin meille yhdeksi yöksi. 

Suunnitellut St Augustine ja Key West jäi nyt kokematta. 
Onneksi joistain hotelleista saatiin rahoja takaisin ja Miamissa oli palatessa lämmintä. Samoten uusi hotelli suostui myöhäisempään huoneen luovutukseen, säilyttämään matkalaukkujamme kunnes heidän hankkimansa kyyti lähtee lentokentälle. 

Mahtava nimi asuinalueelle





Aina voi matkailuauton mukaan ottaa yhden maasturinkin.


erikseen kerrotaan JOS ei aikuisten oikeasti kääntyä oikealle.






pikkupikku tolleri hotellilla. 

Ja iguaanikin yllätti uima-altaalla olijat.


Mun miehet
Oli kyllä varsinaista menoa lentokentillä tuon koronan vuoksi. 
Kumihanskojen käyttö on kyllä ihan ok, mutta melkoisen vapaasti niitä käyttävät koskettelivat KAIKKIALLE eivätkä esimerkiksi ottaneet niitä pois syömisen ajaksi eikä niitä pestykään. 
Myös kasvosuojien siirtelyä varten ei pesty tai desinfioitu käsiä, vaikka kovasti niissä hetkissä kasvoihin kosketeltiin.
Moni käytti erilaisia suojia muualla lentokentällä, mutta loungeen tullessaan poisti ne. Siellä kuitenkin oikeasti on ne ihmiset, jotka matkustavat eniten maailmassa. Enkä kyllä niissä (Miamissa enkä Heathrow´lla) bongannut desinfiointiainetta esimerkiksi ruokailu- enkä juoma-alueilla. 

Täällä kaikki huutelevat että ulkomailta tulevat karanteeniin jne, mutteivat ehkä ihan ymmärrä että se tauti on jo täällä.
Riittää että menet esimerkiksi kehä kolmosen sisäpuolelle tai edes pois Kymenlaakson alueelta.
Kymenlaaksossahan on vasta yksi todettu tapaus. Toivottavasti ei julkisuuteen selviä kuka se on, lynkkausmeininki täällä. 


Hysteerisyys on ihan mahdotonta jo.
Tappelevat vessapaperijonoissa ja muutenkin tunkevat hädissään kaikki yhteen ja samaan kauppaan tyhjentämään hyllyjä, sillälailla kyllä saadaan tauti kuin tauti (kyllä niitä on nyt PALJON muitakin liikkeellä; kausi-influenssa, noro esimerkiksi) tarttumaan isoon osaan populaatiosta.

Samat ihmiset kuitenkin huutaa, ettei saa olla itsekäs ja levittää tautia, HÄNELLÄ kun on riskiryhmäläisiä omassa lähipiirissään.
HUOH sanon minä.
Uskoisin, että aika monella meillä on riskiryhmäläisiä kotona, monelle jo perusflunssa tekee keuhkoille kepposet. Saati se kausi-influenssa. 


Kyllä me nyt ollaan kotona, ei huolta kenelläkään.
Jouni ainakin pystyy tekemään töitä, hänellä on tietokone jolla touhuta. 


Katsotaan mitä paikallinen K-Kauppa saa meille kassiin varattua. Jounin vanhemmat toimittaa sen kotiovelle. 
Lenkeillä meinaan käydä, vaikka jonkun mielestä sekin on itsekästä. Enemmän minä tässä naapureita riskeeraan (joista jokunen ikänsä puolesta kuuluu siihen riskiryhmään) kuin kirmailemalla pururadalla. Ei oo pakko edelleenkään tulla halailemaan. 

Sellaista. Ehkä tästäKIN selvitään. 

-tiina-

torstai 27. helmikuuta 2020

Lomakammasta alkaa piikit loppumaan

Kohta on viisi viikkoa puserrettu yyhoona kotona.
Onneksi on järjettömän kiltti lapsi ja IHANA ystäväpiiri ympärillä, niin apua on saanut pyytämättäkin. 


Ensimmäisellä viikolla kuume riehahti molemmilla, Tuukalla 40 asteessa ja mullakin 39 asteessa ensimmäisenä päivänä. Seuraavana onneksi jo helpotti.

Jenni ehdotteli jo ennen Jounin lähtöä, että hän voisi silloin tällöin käyttää poikia päiväkävelyllä. Tällai saisimme Tuukan kanssa illoille vähän löysää.
Tare meitä molempia vähän jännitti, kun ei sitä oo vieraat koskaan hakenu kotoa ja kun muutenkin on epäilevä tuntemattomia kohtaan.
Hyvin sekin on mennyt, nyt jo riehaantui kun Jenni avasi huoneen oven! 


Naapurin Miian ja hänen poikansa Eeliksen kanssa käytiin Grottanilla Porvoossa. Ja sen jälkeen syömässä ravintolassa. 





Ja seuraavana päivänä Merja-tädin kanssa Kotkaan Vellamoon merimonstereita katsomaan.










Tottakai kävimme kaikki muutkin näyttelyt siellä läpi, koska merimonsterit oli aika pieni osuus (sekä meidän mielestä vähän tylsä) koko alueesta. 



Useampi tunti siellä meni. Todella mukava aamupäivä! 

Sitten on ollut muutamat Tuukan kaverin synttärit, lenkkeilyä, treeneissäkäymistä (koirien ja Tuukan) ja ihan vaan olemista. 

Vielä olisi ensi viikko aikaa järjestellä niin ihmisten kuin koirienkin lomareissua. 

-tiina-

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Rakennusetsintää kokeilemassa

Koska viimein Haminan kaupunki on antanut alueen viranomaisille ja koiraseuroille yhden käytöstä poistamansa kiinteistön harjoituspaikaksi, niin pitihän sitä hakua harrastamattomankin päästä kokeilemaan!

Seuramme pelastuskoiraporukka oli jo perjantaina käynyt testaamassa rakennuksen, me menimme pienemmällä porukalla muutoin vain. 

Kellarissa ilma oli hyvin painava ja tunkkainen, yhtään pidempää treeniä en olisi siellä voinut tehdä. Vaikka nyttekin kävin joka välissä ulkona. 

Tarelle todella kokemattomana koirana tehtiin motivointia, koiraa hetsaten maalimies meni toiseen huoneeseen piiloon (kuitenkin avoimeen paikkaan) ja Tare sai palkaksi heti lelun.
Onneksi mukana oli koiralle tutut ihmiset. 





Treeni meni tosi hienosti, kolme "etsintää" teki. 

Otolle uudessa ympäristössä oli vähän haastetta, mutta kuitenkin suht osaavalle hakukoiralle emme kaikkia juttuja ilmaiseksi antaneet. Ensimmäinen maalimies oli avoimessa paikassa, toinen vessassa jonka ovi oli VÄHÄN raollaan ja kolmas kevyesti piilossa. Viimeiseltä löydöltä otin koiran hallintaan ja palkkasin itse. 







Mukana oli Katja ja Jatta molempien koiriensa kanssa. Kaikille tehtiin osaamistasonsa mukaiset treenit.






Kauhea kun tuo haku on taas alkanut kiinnostamaan ja houkuttamaan.
Talvella tarvitsee varmaan vähän käydä järkiryhmänkin kanssa lajia kokeilemassa, että saataisiin treenikausi aluilleen. 

-tiina-

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Vanhat kujeet

Vuoden ensimmäinen koulutus oli jo loppiaisena Kouvolassa, Aito motivaatio aiheena. 

Taren kanssa teimmekin ihan kivan treenin, tulevaisuuden tavoitteena saada Tare tiivistämään henkilöryhmäjännityksestä seuraamista minuun. 
Vähän niinkuin aikanaan Otto oppi myös tiivistämään seuraamista, kun tiesi ettei saanut kaikkia mennä moikkaamaan ja mielihalu olisi ollut kova.
Tällaisen ujon/pidättyväisen koiran kanssa asia tehdäänkin erilailla. Lähdimme kulkemaan (ilman käskyä) ihmistä kohti ja kontaktista sai palkan poispäin ihmisistä.
Tare on onneksi rento vieraissakin paikoissa ja palautuu treeneistäkin hyvin. Pienen treenin jälkeen menikin jo nuuskimaan kouluttajaa ja yhtä toista kuunteluoppilasta odottaen palkkaa tästä. 


Tare ja Maria

Pikkuhiljaa ollaan aloiteltu liikkeiden treenaaminen namiavusteisesti. Toiset koirat kyllä tuo senluokan häiriön, etten ihan oo varma miten siitä selvitään eteenpäin. 

Eilen kauniissa talvikelissä käytiin Jatan kanssa Simonkadulla treenaamassa tottista. 

Kössi






Masa
Treenin jälkeen käytiin vielä käpöttelemässä porukalla.
Ollaan käyty jonkinverran muiden kanssa lenkeillä. Ihana huomata, että Tarekin on helppo tapaus siinä suhteessa. Lenkillä keskitytään omiin asioihin eikä kiukutella muille tms. 


-tiina-

tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuodenvaihteen päivittely

Aivan ensimmäiseksi, Onnea Tare Karvanen (Valkohampaan Miksipä Ei Laekenois).
Nyt olet 1-vuotias pojankoltiainen, jolla on elämä edessä.

Ilmankos taivaalle tuijottelet niin kovin, kun olet räiskeessä syntynyt. 


Kuluva vuosi ei ole tuloksellisesti ollut menestys, yksi ykköstulos Oton kanssa TOKOn ALO-luokasta maaliskuussa ja kivat maastopisteet PK-jälkikokeesta ystävän koiran Kössin kanssa kesäkuussa. Kiitos vielä Jatta tästä kokemuksesta! 

Treenattukin ollaan vähän niin ja näin. 
Tarelle tärkeintä on ollut päänsisäinen kehitys, että löytyisi rohkeutta tehdä ja yrittää. Ja ollaan me leikitty ja laulettu. Kehitystä on tapahtunut ja WAUTSIWAU mikä koira siitä on tulossa. 
Se näkyi jo tapaninpäivänä Vantaalla, kun meni niin reippaasti muiden luokse ja ihan leikkikin muiden ihmisten kanssa. Sinne olikin tullut 11 lakkenoidia paikanpäälle. Kuvat Anna Huuskon kännykästä:

Laekenoidit: Valkohampaan Jeavdi, Lumelääke, Lakumix, Menossa mukana, Matkakumppani, Mainio Metrilaku, Miksipä Ei Laekenois, Lycka Till, Kip-Pis, Chrissie Vår Letsager, Valkohampaan Mukkelis-Makkelis

Äitinsä Valkohampaan Lycka Till´n takana: Menossa Mukana (Vinha), Matkakumppani (Kiara), Mainio Metrilaku (Köpi) Miksipä Ei Laekenois (Tare) ja Mukkelis-Makkelis (Tappi)
Kamalasti surettaa Kuisman menetys.
Mutta kaikkemme tehtiin hänen eteensä, useamman koiran hinnalla häntä tutkittiin muttei mitään syytä kipuihin eikä virtsankarkailuun löytynyt.
Joten, ehkä näin oli parhain. Kuitenkin.


Ensi vuodelle on tavoitteita ja suunnitelmia. Koulutuksia, leiriä ja näyttelyitäkin. Ehkä myös kokeita. 

Otto saa ainakin vielä kevään treenata TOKO-ryhmässä keskiviikkoisin. Katsotaan saadaanko fiilikset koekuntoon vai mennäänkö vaan harrastuspohjalla. 

Tarelle olen jo muutamat koulutukset varannut ja suunnitellut. Hänen kanssaan myös ensisijaisesti ensi vuonna treenaan jälkeä, esineruutua ja tottista. 
Olen pyrkinyt alokasluokan TOKO-ryhmään, joka olisi myös keskiviikkoisin. 
Kaakkolaisten leirille olen myös menossa pellolle pyllistelemään. 
Heinäkuussa on Oulussa Belgierkkarit, jonne olemme menossa koko perheen voimin. 

Tavoitteita olen miettinyt. Josko syksyllä BH-koe? Ehkä TOKO.. 
Kuitenkin ensin tarttee saada treeni-into kuntoon ja sitten toteuttamaan.

Pelotonta vuodenvaihdetta kaikille ja mielekästä vuotta 2020!

-tiina-


perjantai 20. joulukuuta 2019

Kamala joulukuu

Jounin palattua Meksikon reissultansa, me kaikki sairastuttiin. 
Minulla poksahti selkä ihan älyttömän kipeäksi ja lisäksi nousi hurja kuume. 
Jounilla ja Tuukalla oli flunssaa ja silmätulehdusta. 

Ihan kamalaa, siinä vierähti pari viikkoa ilman kummempaa sosiaalista elämää. 

Nyt on työpaikalle saatu sähköpöydät kaikille ja uudet kattovalot parantamaan työskentelyolosuhteita. Aivan mahtavaa!

Ensi viikolla joulu. 
Aattona perusmeininkiä. Joulupäivästä ei ole vielä ajatusta. Tapaninpäivänä mennään pääkaupunkiseudulle moikkaamaan Taren sukulaisporukkaa; treeniä, lenkkeilyä ja yhdessä syömistä. Ihanaa. 

Maanantaina aatonaattona menen avustamaan Haminan Hyvänmielen Jouluaaton ruokajakelussa hetkeksi. 
Olen myös itse järjestänyt Haminan Seurakunnan Diakonityölle jaettavaksi ruoka-apua vähävaraisten perheiden lemmikeille. Avuksi ja yhteistyökumppaneiksi sain Haminan Mustin ja Mirrin, Lemmikkitarvike Onnipetin ja K-Supermarket Kanuunan. Aivan mahtava määrä ruokaa saatiin kerättyä. Ison potin antoi myös Kaakkois-Suomen Eläinsuojeluyhdistys kissoille. Vielä jaksan tästä kaikkia kiittää!

Tässä meidän joulukoirat ja edesmenneen tontun kera jouluntoivotukset.
Tänä vuonna ei kortteja lähetelty laisinkaan. 







-tiina-