Lokinkadun Elämää: helmikuun viimeinen päivittely

Alkaisi helmikuu olemaan pulkassa kohta. Onhan tässä ollutkin tapahtumia.

Neuvolan perheilta oli kamala shokki. Odotin PALJON enemmän tältä, koska aiheet olivat sellaisia joista olisin halunnut enemmän tietoa. No ei hammashuollosta niinkään mutta siitä fysioterapiasta kyllä.
Itselläni on tuo selkä kiukutellut teinistä asti, kun silloisen poikaystäväni kanssa ajoimme valotolppaa päin hänen siskonsa autolla. Lääkärithän eivät tästä mitään vikaa ole koskaan löytäneet, mutta sökö mikä sökö. Ajattelin että siellä saataisiin neuvoja lihasten huoltoon ja tulevaisuudessa vauvan motoriikan kehittäiseen.
Sehän varmasti olikin ajatuksena, mutta tämä fysioterapeutti ei ollutkaan ihan näissä maailmankirjoissa mukana. Neuvolalla on sellainen "oikeaa" vauvaa muistuttava nukke "Mikko" (minusta se on vain karmiva kuminen nukke), jolla oli tarkoitus sitten näyttää näitä liikkeitä vauvalle. Tosin täti oli NIIIN "Mikon" lumoissa, että hieroi sen selkää ja taputteli sitä kaiken aikaa. Ja jos erehtyi kääntämään "Mikon" naaman omaansa kohden, unohti täti puhua kokonaan.
Eikä mihinkään järkevään kysymykseen fysioterapeutti osaanut vastata selkeästi, ei edes siihen että miten sinne saa näppärämmin ajan jos selkä kiukuttelee.
Voi herra jumala sentään että voi ammattilainen olla noin sekaisin.
Eipä varmaan tarvitse toiste mennä näihin asioihin mukaan ja aika varmasti annamme palautetta omalle neuvolantätillemme, kuten olemme kaikesta tähänkin asti antaneet vailla suodatusta..

Järkiryhmänikin piti aloituspalaverin tuossa meitin keittiössä puolessa välissä kuuta. Sain suullisia lupauksia tälle kaudelle, jotka kirjoitin ylös.
Tämän idean olen VARASTANUT Niinalta, ihanaiselta edelliseltä hakuryhmän vetäjältämme. Minusta on hyvä miettiä ennen kentälle astumistakaan että mitä lähtee hakemaan ja sitten jossain välissä vähän miettiä onko menty lähellekään niitä alkuperäisiä ajatuksia/tavoitteita vaan aivan metsään..
Hyviä tavoitteita löytyi ja ideoita niiden havittelemiseen. Ensimmäiset lämmittelyreenitkin on jo pidetty.

Jounilla oli myös synttärit tässä välissä. Pyysin ystävääni tekemään Jounille kakun, kun itse en ole mikään kummoinen leipuri. Ehkä silloin kun on sellainen fiilis, nyt ei vaan ollut ja Sonjan kakut näyttivät hänen blogissaan niin hirmuisen hyvältä. Tällainen sieltä sitten tuli ja ihan kotiinkuljetuksella:

Kiitoksia Sonja kakusta, oli aivan äärettömän hyvää kaikkien mielestä ja lapsivieraatkin tykkäsivät kovasti makeasta possusta!

Sitten virallisena syntimäpäivänä oli Toukan rakenneultra. Olemmehan jo puolessavälissä raskaasti raskaana. Mahani on nykyisin tämän kokoinen ja Toukka sisällä näyttää tältä:

Joskus se on isompi ja joskus pienempi. Aina ei turvota samallalailla!

Tässä mukelo venyttelee, koska häntä tökitään ultralla kaiken aikaa.

Mutta kaikki näytti olevan ultraajan mielestä kunnossa. Aivoissa kaikki osaset kohdillaan, sydämessä oli eteisiä ja läppiä ja ja ja. Sisäelimiäkin oli kohdillaan. Eli vesipuisto Surinassa alles in ordnung!
Sukupuolta emme kyselleet, tosin Jouni oli yrittänyt kovasti siristellä jotta saisiko omin päin selvää. Minulle riitti että kaveri kasvaa oikein ja tarvittavia osia löytyy, ettei tartte myöhemmin lisäillä varaosia kuten minulle on tehty. Tai korjailla valuvikoja, kuten isälläni.
Nassikka oli 371 grammaa painava ja jos oikein ymmärsin niin 22 senttiä pitkä. Eli raamien sisäpuolella mennään.
Lääkärillä kävin sitten vielä tsekkaamassa kaikenlaista muuta. Silläkin saralla kaikki ok, varmuudeksi pisti vielä toisen tarkastuksen huhtikuulle 16. päivä. Jotta onko kaikki vielä sittenkin oolrait. Emme siis kauhulla enää odottele ennenaikaisia supistuksia, kun jokainen koe alkaa näyttämään puhtaita papereita. Hengitellään normaalisti.

Olen myöskin saanut uutta virtaa tottisteluun poikien kanssa. Simonkadun kenttä kun on harvinaisesti kokonaan aurattu ja muutenkin hyvässä kunnossa. Ja koska olen lamautettuna kotosalla ja ystäväni Titta harrastaa vuorotöitä, olemme sopineet treffejä keskellä päivää kentälle. Omineen ei niin tule lähdettyä..