sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Koetauko ei alkanutkaan vielä

 Vaikka blogi onkin ollut päivityksiä vailla, niin ollaan me tehty kaikenlaista. 

Parit metsäjäljet käytiin kokeilemassa ystävien kanssa, ei ollut vanhat opit unohtunut. Kepitkin ilmaistiin melkoste hienosti! 

Sunnuntairyhmällä alkoi treenit tuossa päivänä eräänä ja minun sairaslomailua lukuunottamatta ollaan sielä joka sunnuntai käyty. Parit uudetkin koirakot ollaan saatu mukaan vanhojen joukkoon. 

Itsehän tuossa sain riesaksi mykoplasman ja keuhkokuumeen, jonka vuoksi muutamia tosi kivoja suunnitelmia meni ihan pipariksi. Sattui nimittäin koulun syyslomalle minun tauti. 
Pikkuhiljaa siitä suosta ollaan noustu ja yritetään päästä taas kuosiin. 

Syksyn olen käynyt opiston järjestämällä kehonhuolto- ja liikkuvuuskurssilla. Aivan jäätävän kiva ja hyödyllinen, toki suuri apu olisi jos liikkeet muistaisikin ja tekisi myös kotona 😁

Vaikka piirinmestiksissä sanoin, että se on kauden viimeinen koe, niin en malttanut olla ilmoittautumatta KAG:n kokeeseen marraskuussa. 

AVO-luokassa oli 7 koirakkoa, meillä viimeinen suoritusvuoro.

muilla oli tosi tylsänvärisiä kapuloita

Paikkiksesta hieno 10 pistettä, vaikka ihan vähän mun kävellessä kohti alkoi nuuskuttelemaan ympäristöä. 

Liikejärjestys oli:

LUOKSETULO
NOUTO ESTEEN YLI HYPÄTEN
KAUKOKÄSKYT
SEURAAMINEN
LIIKKEESTÄ MAAHANMENO/ISTUMINEN/SEISOMINEN ja Mari oli arponut istumisen
LÄHETYS MERKITYLLE PAIKALLE JA MAAHANMENO
KARTIORYHMÄN KIERTÄMINEN JA PALUU PERUSASENTOON

Vaikka meno suoritusalueelle olikin normaalista poiketen toisessa päässä hallia, niin samat manööverit tehtiin. Tare käy-käskyllä maahan ja tule-käskyllä sivulle. Pienet kehut.

Siirtyminen ensimmäiselle aloituspisteelle siitä.

Luoksetulossa maahanmeno hienosti, luoksetulo oli vauhdikas mutta alkaa kyllä hidastamaan turhan aikaisin (voittajaluokassa pitää keksiä varmaan vippaskonsteja ettei pysäytyksen jälkeen hiipisi vierelle). 10 pistettä 💗

Hyppynoudossa kerrankin kapula lensi juuri sinne minne pitikin ja pitkälle! Vauhdikas lähtö, nopea nosto ja hypyn kautta perusasentoon. 10 pistettä 💗

Kaukokäskyissä ei tapahtunut niin yhtikäs mitään. 0 pistettä.

Seuraamisessa muutamassa kohdassa meinasi omasta mielestä vähän unohtua, mutta hienosti korjasi itse paikkansa. Aivan älyttömän hyvä fiilis koko seuraamisen ajan, joku tuomari olisi ehkä tiiviydestä huomauttanut muttei Kaarina. 10 pistettä 💗

Liikkeestä ISTUMISESSA (muokattu kirjoitus/ajatusvirhe) oli selkeästi ollut valmis ruutuliikkeeseen, joten vähän jätätti seuraamisessa, mutta jäi istumaan ja pysyi siinä kunnes palasin. 7 pistettä.

Ruutuun lähti hienosti, loppumatkalla jostain syystä epävarmuus nousi ja kävi metri ennen ruutunauhaa maahan. 0 pistettä.

Kiertoliikkeessä hyvä vauhti, edelleen hidastaa liikaa omaan makuun loppupätkässä ennen perusasentoon siirtymisessä. 9,5 pistettä 👍

Kokonaisvaikutus ihanilla saatesanoilla 10 pistettä 💗


Harmittavat nollat tuli.
Tuomari sanoi, että oli antamassa 9,5 seuraamisesta, mutta oli niin hienoa seuraamista jo AVO-luokassa että ihan kelpaisi ylemmässä luokassa sellaista esitellä, siksi vaihtoikin kymppiin. 

Kuitenkin sijoitus 3/7 ja podiumille vei meidän tie!


Tähän me lopetetaan AVO-luokan tahkoaminen ja pistetään aivot tiukille voittajaluokan liikkeiden kanssa!
Kiitos kaikille kanssafiilistelijöille kokeessa 💓

-tiina-

maanantai 23. syyskuuta 2024

Kuvia piirinmestaruuskokeista

 Kuonot valokeilassa (LINKKI) oli valokuvaamassa piirinmestaruuskokeissa koko koepäivän koirakoiden suorituksia.

Jopa meidän suorituksesta sai muutamia hyviä kuvia aikaiseksi. 




Vaikka hyppynoudon alussa Tare nousikin seisomaan mun vierellä, niin en todellakaan ollut pettynyt liikkeeseen. Tare hyppäsi, nouti vauhdilla ja palasi hypäten takaisin perusasentoon. Ei ole ollut niin varmaa joka kokeessa tämä. 


Ja lempiliikkeestä onneksi onnistui kuva!

-tiina-


maanantai 16. syyskuuta 2024

melkoinen syksyn alku

Alle kuukausi sitten sain aamusta niin kamalan uutisen, että muutamaksi päiväksi maailma romahti isosti ja paljon on surua mahtunut maailmaan.

Lauantaina meillä onkin kummipoikani hautajaiset. 
Poikasen, joka poismenonsa jälkeen täytti 18 vuotta. 



Olin jo aiemmin varannut mulle, Jounille ja Tarelle yöreissun Nuuksion kansallispuistoon. Se tulikin todelliseen tarpeeseen.
Matkaan lähdettiin kun oltiin kaikessa rauhassa saatu kotona pakkailtua jne. 
Ajeltiin suoraan Haukakierroksen lähettyvillä olevalle parkkikselle ja kierrettiin rauhakseltaan se. Meillä oli ollut kotosalla niin Tuukalla kuin Jounillakin flunssaa ja minussakin ihan pikkuisen tuntui kävellessä erilainen rankkuus.






Haukankierros on nelisen kilometriä pitkä lenkki (reitin kuvaus linkki). Meillä siihen meni evästaukoineen aikaa vajaa kaksi tuntia, kun ei kiirehditty yhtään. 
Molemmat yllätyttiin Espoon mäkisyydestä, jo automatkalla oli hurjia nousuja sekä laskuja. Ja Nuuksio itsessään todella positiivinen kokemus. Toistekin lähdetään kyllä mielellään!

Koska oli Suomen luonnon päivä, niin Haltiassa (Suomen luontokeskus) oli tapahtumaa ja näyttelyihin pääsi ilmaiseksi sisään.
Me varattiin sieltä pöytä buffaan, koska se kuulosti niin mielenkiintoiselta. 
Näyttelyt oli kivoja, vähän oli liikaa porukkaa omaan makuun. Buffan ruoka oli hyvää, mutta valitettavasti palvelu siellä kyllä oli melkoinen pettymys. 

Meillä olikin majoitus Haltia Lake Lodgessa hotellihuoneessa. Olisi kyllä näin jälkiviisaana pitänyt syödä siellä. Syötiin Tapaslautanen viinilasillisten kanssa illalla ja aamupala oli kyllä niin laadukas, että huhhuh. 

Syksy on ollut todella lämmin. Nyt vasta alkaa ilmat vähän viilenemään. 

Olen kyllä nauttinut sen minkä olen pystynyt ja ehtinyt ja kipsutellut menemään pitkin kuntorataa sekä Teirikallion polkuja. 
Jalkarassukat kun ei enää tunnu tykkäävän yhtään noista asfalttilenkeistä. 



Olen talkoillut HSSK:n järjestämissä rallytokon piirinmestaruuskokeissa sekä tokon piirinmestaruuskokeissa. Jälkimmäisissä myös oltiin joukkueessa mukana. 

Valitettavasti Tare söi aamusta niin kamalasti heinää ja se olikin suoritusvuoroon mennessä märehditty poistamiskuntoon eikä siten perusasentoja meinannut tulla.
Mullakin on ollut jäätävää yskää, joka on valvottanut jonkin verran.
Kuitenkin kolmostuloksen verran saatiin pisteitä kasaan.

Ja Haminan Seudun Seurakoirakerhon joukkue sai joukkuepronssia!

Jäävänä liikkeenä AVO-luokassa oli seisominen

Kaukokäskyjen lisäksi ruutu nollautui harmittavasti. Tare kääntyi hyvinkin yllättävällä tavalla ympäri ja tippui maahan niin jotta toinen etujalka oli nauhalla. 

Tällaisilla eväillä aloitetaan meidän koetauko. 

Torstaina olen koetoimitsijana Kaakon Käyttökoirat ry:n käyttäytymiskokeessa.
Plus olen miettinyt josko kuitenkin kävisin sen pakollisen jatkokoulutuksen, että voin näitä hommia jatkaa vielä. 

Ensi kuussa alkaa sunnuntaitottikset.
Ja ajattelin josko marraskuussa jo palattaisiin Alajääskenkin perjantairyhmään mukaan..

-tiina-

 

lauantai 17. elokuuta 2024

Huotarilta hyvä vinkki kiertohyppyhässäkän treeniin

Taren kanssa ollaan epäsäännöllisesti treenailtu TOKOn kiertohyppyhässäkkää (virallisesti kartioryhmän kiertäminen, pysähtyminen ja ohjattu hyppy esteen yli).


Kuva napattu tokon säännöistä; VIRKKU TOKON SÄÄNNÖT, sivu 85.

Tare on sellainen allrounderi, että mennessä hyppää vasemman puolen esteen ja kierron jälkeen oikean puolen esteen ja tulee perusasentoon järjettömän tyytyväisenä omaan toimintaansa. 

Kun tarkoitus olisi kiertää kartiot, pysähtyä ja paluussa hypätä liikkurin mainitseman hypyn yli. 

Nyt kun oli Haminan Seudun Seurakoirakerhon järjestämän Oili Huotarin koulutuksen vuoro, ajattelin kysyä tähän neuvoa ja opastusta. 

Me asetuttiin varmaan ihan maksimissaan tuon 5 metrin päähän hypyistä ja kartiot oli niiden välissä. 
Onnistuneesta kierrosta palkka ja kartioita siirrettiin vähän pidemmälle esteiden taakse. 
Lähetys samasta kohdasta ja taas onnistumisesta palkka. Kartioryhmä siirtyy jälleen kauemmas. 

Kolme-neljä siirtoa ja seuraavalla treenikerralla aloitetaan vaikkapa siitä ensimmäisen siirron etäisyydestä. 

Torstaina Karjalan Palveluskoiraharrastajien toko-torstaissa me tehtiin tämä uudestaan. Aloitettiin kyllä nyttekin siitä keskeltä ja hommahan tuntuu menevän lakkenoidille jakeluun! 

Tykkään kyllä, kun ollaan treenitty paljon ihan vaan kentälle menojakin, niin nostaa ittesä kyllä melko hyvin jo aloitusmanöövereistä fiilikseen. 
Ja meillä se on sitä, että jätän KÄY-käskyllä Taren mun selän taakse maahan, menen itse kehän reunalle. Hengähdän, katson kehään, käännyn Tareen päin ja kutsun sen TULE-käskyllä vierelle ja kehun vuolaasti. Joskus treenatessa se saa siitä palkan, joskus kun lähdetään liikkeelle, toisinaan ensimmäisen liikkeen aloituspaikalle saapumisesta jne. 
Koskaan ei tiedä, milloin se lelu heilahtaa.

Sellainen. Halusin vaan tämän muistiin ja ehkä muille vinkiksi tänne. 

-tiina- 

lauantai 3. elokuuta 2024

Tattoo-lomanen ja TOKO-koe

Hyvin vähän mitään ihmeellistä tässä on tullut tehtyä. 

KPH:n kentällä oon käynyt epäsäännöllisesti treenailemassa ja/tai vetämässä treeniä. 

Nyt oon nautiskellut Tattoo-lomasta ja on kyllä tullut tarpeeseen.







Suurin osa on lyhyinä videoina, joten kuvia ei juurikaan ole. 
Pormestarin talolle oli tehty pieni taidepolku Tattoon ajaksi. 














Torstaina oltiin ystävän kanssa hela dagen kaupungilla. Katseltiin paraati, käytiin marssishow'ssa ja juotiin viiniä. PALJON. Tuli kyllä tarpeeseen ja oli hauskaa. Sekä itkettävää.

Perjantaina kärsittyäni edellisen päivän olotiloista lähdettiin Taren kanssa Neuvottoman hallille TOKO-kokeisiin. AVO-luokkaan oli tulossa 5 koirakkoa, kaksi valkohampaalaista.

Seuruu oli vähän väljää, etenkin käännöksissä, jäävässä liikkeessä annoin kuulemma ison käsiavun, luoksetulossa hidastaa liian aikaisiin kuten myös kartioryhmän kiertämisessä. 
Tuomari harmitteli kovasti kun kaukokäskyt meni nollille, koska niin kovasti tykkäsi muuten meidän tekemisestä. 
Sanoi, että ruudussa oli jo melkein kymppiä ihaillen antamassa, mutta maassa Tare alkoi nuuskimaan ja vierelle nousi vajaasti. 

Itsekin olin tyytyväinen niin moneen liikkeeseen, että ihmettelen pystyneeni koko setin vetämään. 

Tässä muutama Millan ottama kuva.

Ryhmäliike


Lopputulemana 239,5 pistettä ja kakkostulos.

Ilman tuota nollaa, ihan tosi kiva numerosarja!



Vähän siis noustiin epätoivon suosta. 
Tämän tuntuinen se on treeneissä pääosin, eikä sellanen mitä monissamonissa kokeissa aiemmin.

-tiina.

maanantai 8. heinäkuuta 2024

Sirke Viitasen koulutus KPH:n kentällä 6.7.2024

Koska opetteleminen on aloitettava jostain, päätin oikealla puolella seuraamiseen ja niihin kaikenmaailman kukkaiskäännöksiin pyytää neuvoa paremmalta.

Olin Karjalan Palveluskoiraharrastajille vinkannut Sirkeä kouluttajaksi, mutta pelkän rallytokon lisäksi mahdollistivat myös PK-tottiksen ja TOKOn siihen. 

Kolme tuli ralliin, lopuista osa TOKOon ja osa vain opettelemaan yhteisiä säveliä koiransa kanssa.

Oikealla seuraaminen opetellaan siis samalla tavalla kuin vasenkin, mutta käännöksiin pitää taas kiinnittää todella paljon huomiota.  Oikealle kääntymisessä Sirke kääntää vähän opetusvaiheessa koiran päätä oikealle lapaa kohti ja jätättää koiraa taakse. 

Mun pitäisi kyllä keksiä siihen seuruuseen se sana. Ja ehkä myös tuohon käännökseen joku etukäteisvinkkisana tms.

Milla otti muutaman kuvan ja Susanna videoita, ehkä jaksan työstää juutuubiin setin niistä..





Kukkaiskäännöksissä Sirke opettaa koiralle ensin napakan käskyn IN tai OUT, riippuen mihin suuntaan koira verrattuna sinuun kääntyy. 
Tarella on kokoisekseen hyvä kropan käyttö, mutta kyllä mä sanon, että oon ihan pissassa niiden kääntymisien kanssa etenkin kun mukana on se oikealla seuraaminen. 

Monelle koiralle alettiin opettamaan TOKOa varten eteenkatsomista ja sitä olenkin tehnyt tässä kotosalla muutaman kerran.

Myös opetellaan uutta käsiliikettä kaukokäskyihin, joka tuntuisi kyllä Tarelle luontevammalta nousuvinkiltä.
Jo Oililta saama vinkki kaukokäskyjen yllätyksellisyyteen tuli tuollakin esiin ja se on ollut kotona käytössä. Joskus siis pääsee palkalle jo kaukokäskyvinkkisanasta ja joskus tulee istuminen tai kiepautus tai peruutus tms. Alkuun voi tekniikka kuulemma kärsiä tästä, mutta tulee erilainen into tehdä kun ei koskaan tiedä mitä ohjaajan suusta tulee. Meillä ei voi enää huonontua kyllä. 

Tykkäsin taas kerran koulutuksesta ja onhan noissa kiva käydä, etenkin jos sattuu muu porukka olemaan mahtavaa!

-tiina-


maanantai 1. heinäkuuta 2024

TOKO SM 2024 Laukaalla

Perjantaina lähdettiin liikkeelle ennen työpäivän loppumista, että ehdittäisiin Jyväskylään neljäksi. Jouni oli sopinut sinne toimistolle yhden työntekijän kanssa tapaamisen. 
Matkalla tiputettiin Tuukka Vanhalle Kelolle, mistä isäni ja hänen vaimonsa noukkivat muksun mökille. 

Matkalla pysähdyttiin Karoliinan Kahvimyllyllä. Ulkokuori petti ja sisällä olikin vallan hassu fiilis. Paluu 50-luvulle ja naisten WC-tiloissa vanhaa mainosta (miesten vessassa sarjakuvia) seinillä.




Tapaamisen aikana käytiin Taren kanssa kävelyllä.

Majoitus oli varattu hotelli Versosta kävelykadun varrelta.

Illalla käytiin vielä syömässä samaisessa hotellissa ja kävelyllä Taren kanssa.



kaksi alkupalaa jaettavaksi: Friteerattua Scampia ja Burratajuustoa.

Minulle pääruoaksi paahdettua vuohenjuustoa

Jounille grillattu härän entrecôte


Harjun ollessa lähellä, siellä tuli kävelyt suoritettua. 

Lauantaiaamuna ennenaikaisesti aamiaiselle ja siitä puoli kahdeksan maissa kisapaikalle. 
Tytöt oli käyneet perjantaina kasaamassa telttoja ja löydettiinkin ne melko helposti. 

Aamulla oli eläinlääkärintarkastukset ja siitä päästiin odottamaan omia vuorojamme. Hassusti oli kaikille joukkuelaisille sattunut loppupään numerot, joten odottamista olikin.

Me päästiin kehään neljän maissa. Arvasin, että vaikka Tare olikin melko rennon oloinen, on se todella väsynyt eikä odotukset siksi ollut aivan huipussaan. 

Ensimmäisessä kehässä oli kierto, seuruu, kaukot ja ruutu. Älyttömän pieni kehä, ruutuun lähetyspaikan takana oli ehkä metri tilaa. Ei paljon etukäteismerkkauksia mahtunu tekemään. 
Kiertoon lähettämiseen tartti kaksi käskyä, oli ensimmäisen aikana ihan unessa. 
Seuraaminen meni muuten ihan ok, mutta just kun tuli juoksuunlähtö tuli naapurikehässä luoksetulohuuto, meinas lakkenoidi lähteä mutta pysyi.
Kaukot nollautui jo siinä kun ei meinannu mennä ollenkaan maahan. 
Ruutuunlähetyksessä lähti minne sattuu ja lopuksi ei irronnut ollenkaan. 

Toisessa kehässä oli luoksetulo, liikkeestä istumaan jääminen ja esteen yli noutaminen. 
No luoksetulossa ei taas mennyt maahan, nollautui jo siinä. 
Liikkeestä jäi hienosti seisomaan, kun seurasikin melko kaukana käskykohdassa.
Hyppynoudossa kapula lensi taas enemmän vasemmalle ja kiersi menon palasi hypäten. 

Siitä ostin kaksi todistusaineistoa.



Kokemuksia kerrytettiin.
EHKÄ olisi ollut parempi meno, jos olisi ollut enemmän autossa eikä teltoilla. Mistä sitä tietää. 

Mutta oma joukkue kepoineen oli mahtavaa seuraa koko päivän. 

Pari kertaa tuli paha mieli koiran vuoksi, kun ohjaajalla oli niin kova kilpailuvietti ja koira oli jo aivan stressissä kun ei tiennyt mikä kelpaisi sille omalle ihmiselle. 
Ja jonkun verran oli hihna-aggressiivista käytöstä koirilla, jota sitten ei välttämättä ihan niin  eettisesti kyllä ohjaajan puolelta hoidettu. Kun on yleinen ja avoin kilpailu, niin silloin järjettömän paljon tarkemmin pitäisi miettiä että otetaanko niistä poskivilloista kiinni vai ei. 
Plus toivon, että vaikka tilanteen molemmat osapuolet sanoivat, ettei tartte lappusia täytellä, niin ne olisi silti tehty. Yksilösuorituksen jälkeen oli yksi AVO-luokan koira vetänyt itsensä pannasta ja mennyt toisen koiran päälle purren.
Aggressiivinen koira on aggressiivinen ja ansaitsee kilpailukieltoa. On sitten senkin koiran ohjaajalla aikaa niin tutkituttaa oma koiransa jos sillä vaikka on kipuja, kouluttaa lisää tms. 

Kennelliiton ohjeissakin lukee:

"Tämä ohje koskee kaikkia kokeita, kilpailuja, näyttelyitä, tarkastuksia, testejä ja muita Kennelliiton alaisia

tapahtumia. Kennelliiton alaiset tapahtumat järjestetään Kennelliiton sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti ja

niiden järjestämisestä tehdään Kennelliitolle ilmoitus.

Koiran käyttäytymisestä tehtävän ilmoituksen tarkoituksena on, että vihaisesti käyttäytyvän koiran osallistuminen voidaan kieltää tapahtumien turvallisuuden varmistamiseksi.

Toiminta ja seuraukset tapahtumissa

Kennelliitolle tehdään aina ilmoitus, kun koira suljetaan tapahtumasta, sen osallistuminen keskeytetään tai sen tulos hylätään vihaisen käyttäytymisen vuoksi.

Mikäli koira on saanut käyttäytymisen vuoksi hylätyn/suljetun, niin tulosta ei poisteta. Muut koiran kyseisessä tapahtumassa aiemmin saamat tulokset voidaan tapauskohtaisen harkinnan perusteella poistaa.

Toissijaisesti ilmoituksen tekee kokeen vastaava ylituomari/koetoimitsija, näyttelyn ulkomuototuomari/kehätoimitsija, näyttelyohjaaja, koe- tai näyttelytoimikunnan jäsen, tapahtuman eläinlääkäri tai muun tapahtuman järjestäjän edustaja. "

Vaikka uskonkin, että kyseisen koiran ohjaajaa/omistajaa tilanne ketuttaa ja tulevaisuudessa tekee asian eteen töitä, niin silti se ilmoitus kuuluisi tehdä. Hyökätyn koiran ohjaaja saattaa kysyttäessä olla vielä vähän shokissa tms. Ja jos on pitkäkarvainen rotu (kyseessä oli), ei ne haavat tms .ruhjeet välttämättä heti näy. 

Kuulemma tänä vuonna oli harvinaista herkkua, että lähtölistat julkaistiin etukäteen. 
Aiempina vuosina ei ole melkein kisakirjettäkään tullut vaan ilmoitus, että paikalle kello 7.15 sitten katsellaan. 
Nyt paikanpäällä oli melko huonoa ilmoittamista/kuuluttamista järjestäjän taholta, kun ajattelee, että kehät oli ainakin 1,5 tuntia myöhässä jo alkumetreillä. 

Kisapaikalta lähdettiin ennen kuin palkintoja alettiin jakamaan. Yksi kävi kysymässä, että odottaako kilpailukirjat siellä huomiseen, jos nyt vaan lähdetään. Kello oli kuitenkin jo kuusi illalla ja vielä AVO-kehä pyöri. 

Kuoharipullon ja suihkun jälkeen suunnattiin syömään Eloon terassille nauttimaan vähän viileämmästä ilmasta.

Jaettiin alkupalana Ceviche

Pääruoasta ei kyllä ehtinyt kuvaa ottaa, alkupala teki niin hyvän vaikutuksen, että käytiin scampipastan kimppuun enempää miettimättä. 
Suositus tälle paikalle!

Kiva reissu!
Kotimatkalla napattiin lapsonen vielä kyytiin. 

Illalla kotikylillä iltalenkin korvikkeena käveltiin kaupungille testaamaan uutta terassilistaa vanhan seurahuoneen uudistetuissa tiloissa. Ruoka oli ihan hyvää, ollaan huonompaakin terassiruokaa maisteltu. Pitää käydä kokeilemassa muitakin ruokia siinä ja eritoten mennä myöhemmin avautuvaan ala carte-ravintolaan. 

Nyt jätetään kisaaminen vähemmälle ja keskitytään oikeasti niihin voittajaluokan liikkeisiin niin TOKOssa kuin rallytokossakin.
Ensi lauantaina käyn Viitasen Sirkeltä kysymässä neuvoa siihen oikealla puolella seuraamiseen, toivottavasti paikalla olisi sellaisia tyyppejä, jotka voisi pitää silmällä tulevaisuudessa sitä edistymisen meininkiä. 

-tiina-